Siirry pääsisältöön

Poikassatoa part 1; Isokoskelo


Nuoriso parrulla lepoa ottamassa Siuronkoskella ajopuulla 3.7.2019.  Viidestä kolme paikalla.

Lopultakin olen päässyt vähän kävelemään ja ihan seisomaan kahdella jalalla ja se tarkoittaa sitä, että kuvausrepertuaari kasvaa.

Ai että mitä perheonnea olen nähnytkään Siuronkoskella ja Knuutilan venerannassa💓 Olen jo aiemmin kertonut Ristisaaren edustalla Kulovedessä asustavasta joutsenparista ja parin viidestä poikasesta. Tästä poikueesta tulee uutta päivitystä.

Kuljuntien varrella Kauniasten kohdilla pesii kurkipari ja olen hiukan päässyt seuraamaan parin poikasen kehitystä. Myös täällä tontilla huomasin kirjosieppopoikasen tuossa meidän omenapuussa, mahtavaa!

Siuronkoskella pesii ainakin kaksi lokkia ja jälkikasvu on päässyt jo vauhtiin. Myös sinisorsa poikasineen on asettunut Siuronkosken liepeille majaa pitämään. Siuronkoskella tapasin myös isokoskelon poikasia ihan viisin kappalein omin nokkineen parrulla makoilemassa jo tässä heinäkuun alussa. Olen silloin tällöin tsekkailemassa tilannetta ja kuvia on tullut aikalailla napsittua.

Ensimmäisessä osassa tutustutaan isokoskelon poikasiin. Tulossa siis vielä joutsenen, sinisorsan, lokin, kurjen ja kirjosiepon poikasonnesta päivityksiä.

Isokoskelon poikueet


Tosiaankin, Naarlahdessa tapasin isokoskeloparuskunnan, mutta en ole nähnyt heidän poikasia. Nyt myöhemmin ilokseni huomasin, että kas kas, Siuronkosken alueelta löytyy myös ainakin kaksi isokoskelopoikuetta.

Isokoskeloemo poikasineen 7.7.2019.


Mamman kanssa.





Sama paikka 10.7.2019

Nyt vähän isommat poikaset ovat jo lentoonlähtöharjoituksissa.




Lentoonlähtöharjoituksia










Kohta se siitä lähtee!


Pienokaisen kanssa





17.7.2019





Nyt tuli kiire, äkkiä muiden luokse!!

Tällainen avaus tähän sarjaan. Kovin ovat säikkyjä nämä isokoskelot. Vaikka kuinka yritän kuvata huomaamattomasti, niin kyllä ne putken äkkäävät ja hetken päästä alkaa liikehdintä kohti uutta paikkaa. Ei toki ole tarkoitus millään lailla pelästyttää.

Seuraavassa osassa pysymme edelleen Siuronkoskella ja tutustumme sinisorsan jälkeläisiin. Olkaa kuulolla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kellarin täysi muodonmuutos

Kuva 1. Lähtötilannetta Moikka. Olen jonkun kerran jo viitannut talomme kellariremonttiin. Tila on nyt valmis ja nyt on aika syventyä remonttiin ja muutoksiin täysillä. Lähdemme etenemään todellakin aivan pohjalta ja suunta on vain ja ainoastaan ylöspäin. Turvallista matkaa! Pientä alustusta Vuonna 2000 me muutimme tähän 1956 rakennettuun rintamamiestaloon. Paria vuotta myöhemmin teetimme suuren remontin, jonka yhteydessä oli tarkoitus remontoida myös kellarikerros. Remontin laajuus yllätti sillä kertaa ja kellariremontti jäi hamaan tulevaisuuteen. Siitä saakka kun muutimme tänne, Pasi on haaveillut saavansa oman soittokämpän kellariin. Saimme aikoinaan itse piikattua vanhan sementtilattian pois, mutta siihen se sitten jäikin. Raha ratkaisee. Lainatilanteen parantuessa meillä oli lopultakin mahdollisuus rahoittaa tämä remontti. Talo on salaojitettu ja patolevy kiertää muuria. Ei ulkopuolista eristystä. Suunnitelma Suunnitelmana on saada kellariin harrastetila, jossa o...

Paskiainen nimeltä välilevynpullistuma

Se salakavala niljake! Miksei se huuda, tai edes vinkkaa tullessaan. Tai no, kaippa se yritti, mutta ei tullut pieneen mieleenkään että vaarattomalta tuntuneet kipuilut pakaran alueella johtuivat kokoajan selän alimpien nikamien ongelmista! Nyt tätä riemua on kestänyt jo reilun kolmisen kuukautta. Onneksi edistystä on pikkuhiljaa alkanut tapahtua, eikä pahoja kipuja enää ole. Kipujen poissaolo tosin vaatii mm. istumisen ja kumartelun välttämistä. Eihän tämä kuolemaksi ole, mutta kyllä tässä näitä vaivoja on ollut ihan riittämiin ilman tätäkin. Sinnikkyyttä vai tyhmyyttä Syyskuussa oireeni alkoivat pahenemaan siten, että aamulla noustessani oikea pakara tuntui erittäin kipeältä ja sukkien jalkaan laitto oli hankalaa. Sain vaivoin ajettua työmaalle (n. 10 km). Oireet hävisivät päivän mittaan töissä kävellessäni. Yöllä oireet kuitenkin tuntuivat pahenevan pikkuhiljaa, en enää saanut kunnolla nukuttua ja hain lääkäriltä vahvempia kipulääkkeitä. Edelleen yritin sinnikkäästi käy...

Syksyinen päiväreissu Kustaviin

  Sunnuntaina aamutuimaan lähdimme viemään Monaa päivähoitoon hoitolaan ja sitten nokka kohti Kustavia. Alkuperäinen suunnitelma oli käydä Hangossa kuvausreissulla, mutta se reissu olisi vaatinut yöpymisen jossain siellä suunnilla ja sopivaa majoitusta ei löytynyt millään. Monakin olisi joutunut yöpymään hoitolassa, joten jätimme Hangon ympäristöineen suosiolla ensi kesään. Toiveissa olisi saada otettua hyviä lintukuvia ja ehkäpä joku uusi lajikin tulisi vastaan. Siuro-Yläne-Uusikaupunki-Kustavi-Vuosnainen-Kustavi-Mynämäki-Siuro Matkaan Syksyisen aamun usvaa vielä näkyvissä, vaikka aurinko oli jo aikaa noussut. Heinijärventieltä kuvattu. Hauska idea ja olipa kauniina säilynyt kukkapelto💓 Tie 249, pian Sastamalassa. Sastamalasta lähdemme ajamaan Pyhäjärven etelänpuoleista reittiä ja saavumme Yläneelle. Tieltä pilkottaa mielenkiintoisen näköinen kirkko, tutustummepa seuraavaksi siihen. Yläneen Pyhän Olavin kirkko Komea punainen puukirkko sieltä ruskan värjäämien puiden takaa pilkist...