Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2014.

Paskiainen nimeltä välilevynpullistuma

Se salakavala niljake! Miksei se huuda, tai edes vinkkaa tullessaan. Tai no, kaippa se yritti, mutta ei tullut pieneen mieleenkään että vaarattomalta tuntuneet kipuilut pakaran alueella johtuivat kokoajan selän alimpien nikamien ongelmista! Nyt tätä riemua on kestänyt jo reilun kolmisen kuukautta. Onneksi edistystä on pikkuhiljaa alkanut tapahtua, eikä pahoja kipuja enää ole. Kipujen poissaolo tosin vaatii mm. istumisen ja kumartelun välttämistä. Eihän tämä kuolemaksi ole, mutta kyllä tässä näitä vaivoja on ollut ihan riittämiin ilman tätäkin. Sinnikkyyttä vai tyhmyyttä Syyskuussa oireeni alkoivat pahenemaan siten, että aamulla noustessani oikea pakara tuntui erittäin kipeältä ja sukkien jalkaan laitto oli hankalaa. Sain vaivoin ajettua työmaalle (n. 10 km). Oireet hävisivät päivän mittaan töissä kävellessäni. Yöllä oireet kuitenkin tuntuivat pahenevan pikkuhiljaa, en enää saanut kunnolla nukuttua ja hain lääkäriltä vahvempia kipulääkkeitä. Edelleen yritin sinnikkäästi käy