Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.

Vuosi 2014 pakettiin

Vuosi on vaihtunut ja on aika vetää jonkinlaista yhteenvetoa menneestä vuodesta. Monenmoista on sattunut ja aiemmista blogiteksteistäni löytää juttua, mikäli jää kiinnostamaan. Kurrehan se siinä Alkuvuotta varjosti rakkaan Anna-koiran sairastelu. Elimme kauan epätietoisuudessa sairauden laadun suhteen, vaikka sitä tehokkaasti tutkittiinkin. Teimme kaikkemme, että Anna saataisiin taas kuntoon, mutta kaikesta huolimatta syöpä vei Annan ja hyvästelimme rakkaan perheenjäsenen alkukesästä <3. Vaajakoskelta Huhtikuussa kävimme tutustumassa keväiseen Bergamoon. Bergamo on todella viehättävä pieni kaupunki. Päiväretki Comojärvelle oli fantastinen. Alkukesästä alkoi myös minulla olla terveysongelmia. Sain rasitusmurtuman jalkaani siinäpä se kesä-heinäkuu menikin jalkaa potiessa. Vietimme lomaa heinäkuun helteillä. Ihana loma, kertakaikkiaan, mitä nyt siinä loppulomasta helteestä pökertyneet koiruudet tappelivat ja ujutin käteni liian lähelle purukalustoja erotellessamme.