Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Naantalin vanha kaupunki merkityt tekstit.

Miniloma Naantaliin 20.-21.8.2020.

  Naantali, Mannerheiminkatu Kohti Naantalia Aloituskuvassa olemme jo Naantalissa, mutta koska matkan olennainen osa on myös matka kohteeseen, alkuun vähän menomatkan fiiliksiä. Punkalaidun Kahvila Myötätuulen vierestä löytyi hauskoja romumetallista tehtyjä taideteoksia. Kahvila oli varsinainen pysähdyspaikka, hyvät tarjoilut ja erityisen hyvä palvelu. Punkalaitumen upea kunnantalo. Tiesitkö, että tämä kunnantalo oli vuonna 2009 Suomen kuntaliiton järjestämässä kauneimmat kunnantalot-äänestyksessä kolmen parhaan joukossa. Komia on tottavie. Alastaro Kauppa oli valitettavasti nyt kiinni, en tiedä mahtaako olla enää toiminnassa / museona. Hienoa, että historiallinen rakennus on kuitenkin säilynyt, ainakin toistaiseksi. Kuusiston Piispanlinna Kun nyt näillä main liikutaan niin täytyyhän sitä linnassa pistäytyä, elikkä siis raunioilla. Historian havinaa. Kuusiston piispanlinna rakennettiin keskiajalla Suomen katolisten piispojen tukikohdaksi, kirkon keskukseksi sekä poliittisen vallan ...