Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2013.

Puutarhan pelastusoperaatio

Tältä hyötytarhan puoli näytti kotiin palattuamme. Kyllä pääsi syvä huokaus, on siinä taas raivattavaa. Pujopehkot rehottivat etupihalla ja nuo vuohenputket olivat vallanneet hyötytarhan. Tuolla jossain on siis marjapensaita ja kasvimaa:) Pahimmat raivattu, tomaatit saivat uudet isommat ruukut Multaa omasta kompostista, lisäsin tomaattiruukkuihin Biolanin mustanmullan lisäksi. Tyhjensin kompostit ennen reissuunlähtöä ja pakkasin mullat roskasäkkeihin. Toimii loistavasti. Jättikurpitsan istutin kompostikumpareelle, lisäsin päälle kompostimultaa. Tämä kasvatuspaikka toimi loistavasti viimevuonna. Toinenkin taimi pääsi kompostiin, loput jouduin ruukuttamaan. Puutarhaurakan päätteeksi pääsin istumaan valmiiseen pöytään, tarjolla oli mm. feta-mansikkasalaattia, oikein toimiva yhdistelmä! Salikausikin tuli taas avattua. Nihkeän alun jälkeen tuntui oikein hyvältä. Ennen lomaa treenasin, että pääsen lomakuntoon, onnistuinpa hyvin vesittämään kuukauden aikana kok

Viimeinen lomaviikko

Ensimmäiset kolme viikkoa kesälomasta on nyt ohi ja maanantaina jatkuu taas työt. Mahtava loma on ollut, myös tämä viimeinen kotimaassa vietetty viikko. En muista että koskaan aiemmin olisi ollut näin hyvä tuuri säiden suhteen, silkkaa hellettä, I loved it! Eilen palasimme Pohjois-Karjalasta vihdoinkin kotiin, ihanaa:))) Vaikka tuolla maailmalla on niin mukavaa, kotia ei kyllä mikään voita <3. Matkamuistoja keräilykohteiden täydennykseksi. Lasikoira Santorinilta ja toinen koira Istanbulin basaarista. Muna ja pieni kahvipannu myös basaareilta. Teekuppi tasetteineen Istanbulista myös, musta muna Santorinilta mustahiekkaiselta rannalta. Pääosin keräilen koiria ja munia. Kaikenlaiset hienot kipot ja kupit kiinnostaa aina. Enon kirkon kivimuuria Pohjois-Karjalassa lomailin lähinnä vanhempieni luona Enossa. Pakko oli pysähtyä ja hengähtää. Koirilla oli kaikki mennyt hoidossa loistavasti, onneksi vielä sentään tunnistivat meidät;) Sen verran kulttuurielämystä v

Istanbul taakse jää

Riikan lentokentältä lähettelen viimeiset reissukuulumiset. Illalla ollaan Helsingissä ja sieltä jatketaan  yöbussilla Joensuuhun. Matka on olut unohtumaton kokemus. Kaikki etapit ovat olleet toisistaan poikkeavia ja esimerkiksi Santorinilla vietetty aika tuntuu nyt jotenkin epätodelliselta. Istanbulista näimme ainoastaan pienen osan ja varmasti palaamme uudelleen, ison matkalaukun kanssa:) Vielä tunnelmia eiliseltä. Eilen meillä oli missiona käydä Taksimin aukiolla ja tehdä viimeiset shoppailut. Taksimille mennessä ajettiin pieni matka antiikkisella raitiovaunulla. Mukava kokemus. Taksimilla oli rauhallista. Poliiseja panssaroituine autoineen paikalla oli paljon. Pari mielenosoittajaryhmää, yhteensä n. 20hlö näkyi, seisoivat liikkumattomina paikoillaan. Gezi-puistoon yritimme päästä, mutta se oli suljettu. Lähdimme puistosta kolmen jälkeen ja seitsemältä siellä ammuttiin taas vesitykeillä, että sellainen tuuri! Illalla hotellin isäntä kutsui meidät kattoterassille teelle ja poltte

Tunnelmia Istanbulista

Ikkunasta näkyy tuollainen maisema nyt tätä blogia kirjoitellessani. Lähinnä linnut välillä metakoivat,  ei juurikaan liikennettä.Mukavaa. Toissapäivänä käytiin tosiaan Bosporinsalmella risteilemässä. Löydettiin se TDI-yhtiön Vapur-lautta muutaman kerran ohjeita kyseltyämme. Siinä matkalla lautalle oli muutamia 2h risteilyn myyjiä kimpussa, mutta kun sitten lopulta sanoimme haluavamme pidemmälle kierrokselle, auttoivat kyllä ystävällisesti löytämään lautan. Risteily oli oikein mukava, isoja laivoja nähtiin ja hienoja maisemia. Voin suositella. Hinta on 25TL/hlö (n. 10e). Pysähdyspaikkoja on useampi, jonne voi jäädä viettämään aikaa ja tulla taas jollakin myöhemmistä lautoista takaisin. Anadulo Kavagi on päätepysäkki, jossa mekin pidimme taukoa. Kehotan välttämään rantaravintoloita, joihin aggressiivisesti yritetään heittää sisään. Saatiin eräästä huono kokemus. Laivassa on myytävänä pikkupurtavaa ja alkoholittomia juomia. Eilen oli sitten shoppailupäivä. Suuntana oli Suuri

Bosborille seilaamaan

Tänään lähdetään seilaamaan pitkin Bosporinsalmea. Salmi ulottuu Marmaramereltä Mustallemerelle ja nähtävää pitäisi riittää. Tarkoitus olisi löytää TDI-yhtiön Vapur-lautta, jolla sitten edullisesti seilaamaan pitkinpoikin. Eilinen päivä oli tajuttoman kuuma. Lähdettiin tosiaan heti aamusta kiertämään nähtävyyksiä. Ehkä olisi voinut jättää jonkun toiselle päivälle, koska hotellille lopulta raahauduttuamme koimme totaalisen välikuoleman ja päästiin vasta illalla taas liikenteeseen. Aamulla hotellilta lähtiessä ei tullut painettua riittävän hyvin paikkaa muistiin. Siinä sitten ostosten kanssa palloiltiin pitkin katuja jotka näyttivät hyvin samanlaisilta. Eräs ystävällinen kaveri neuvoi sitten lopulta meidät kädestä pitäen perille:) Joo, siinä ruokakauppaa etsiessä tuli muuten pantua merkille että MATTOKAUPPIAITA on sitten jokapaikassa! Joo, eilen tosiaan käytiin aluksi Sinisessä moskeijassa. Moskeijaan oli ilmainen sisäänpääsy. Kengät oli heitettävä pois, huivi päässä, eivätkä käsiv

Welcome to Turkey Istanbul!!

Näin kohteliaasti ja iloisesti toivotti Isäntämme Hikmet Tastan toivotti meidät viimeyönä tervetulleeksi Istanbuliin ja huoneistohotelliinsa. Erittäin hyväsydäminen kaveri. Illalla hän tarjosi meille vielä kattoterassilla kahvit ja valmisti aamulla vaimonsa kanssa tervetuliaisaamiaisen. Tuntuipa mukavalta. Paikka on Sultanahmethouse vanhassakauoungissa aivan tärkeimpien nähtävyyksien lähellä. Voin suositella! Huoneisto on oikein mukavankokoinen, ilmastoitu ja keittomahdollisuudet löytyy. Täytyy muuten sanoa, että senverran pitkään me tultiin taksillakin kentältä, että omin kyydein matkaan olis menny ainakin kaksi tuntia. Ja taksi ajoi muuten välillä hurjaa 150 km/h vauhtia. Vielä kuvia Bodrumista Mia Butik hotellin aamiainen Bodrum Koneeseen menossa, yhtiö Pegasus Airlines. Erittäin edullinen, luotettava. Voin suositella. Alla kuvia tältä päivältä Istanbulissa, huomenna lisää.....