Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2014.

Anna sydämissämme

Taas valo viiltää taivaanrantaa, se päivän yöstä erottaa. On tullut aika pois se antaa, jota niin paljon rakastaa. Sen me järjellä ymmärrämme, kun toinen lähtee, toinen jää. Vain pieni lapsi sisällämme ei tahdo sitä käsittää. Hyvää matkaa Anna pieni kulje kanssa enkelin, hyvää matkaa rakas ystävä sinua niin paljon rakastimme <3 On niin raskasta jättää hyvästit rakkaalle ystävälle. Tämä kevät ja alkukesä ovat olleet aikamoista vuoristorataa. Huhtikuun alussa Annalta leikattiin jo pitkään vaivannut sylkirauhanen. Olimme niin onnellisia että Anna tulisi jälleen kuntoon ja teräsmummo ilahduttaisi meitä vielä pitkänmatkaa. Kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen saimme tietää, että tulehdusta aiheuttanut vaiva oli sittenkin syöpäkasvain. Tuntui kuin matto olisi vedetty alta, mutta ajattelimme että jos lääkkäri olisi onnistunut kuitenkin leikkaamaan kaiken saastuneen pois ja Anna tervehtyisi.  Annan kunto paranikin hetkellisesti, kunnes reilu kuu