Siirry pääsisältöön

Tepan matkassa kesäisessä suomessa 2020, osa 2.Jämijärven upeat lähteet

 


Nämä upeat lähteet sijaitsevat Jämijärvellä aivan lähekkäin toisiaan. Kohde löytyy helposti Uhrilähteentieltä. Paikanpäällä parkkipaikka.


Sekä Kylmänmyllynlähteen että Uhrilähteen vesi on peräisin Hämeenkankaalta ja ovat silmäkkeisiä allikkolähteitä. Pulppuava lähdevesi nostaa pohjasta hiekkaa valtaviksi kupliksi ja pyörteiksi. Kuplat ja pyörteet muuttavat jännittävästi jatkuvasti muotoaan. 

Pakanallisella ajalla lähteillä katsottiin olevan parantavia voimia. Lähteiden parantavaan voimaan uskottiin vielä 1800-luvulla.


Kylmänmyllynlähde

Sain vinkin tästä lähteestä siskoltani. Katselin joitakin postauksia etukäteen ja paikka vaikutti tutustumisen arvoiselta. Lähimatkailua parhaimmillaan, sillä Siurosta tänne on ainoastaan 65 km. Läksimme matkaan koko porukalla, Mona siis myös messissä. 

Reitti Kylmänmyllynlähteelle. Matka parkkipaikalta on lyhyt ja paikalle pääsee myös pyörätuolilla.

Näkymä lähteelle tasanteelta.


Läheteen vierustaa kulkee polku ja mikäli mahdollisuus, kannattaa käydä tutustumassa lähteeseen vielä tarkemmin, sillä lähteen vartta kulkiessa näkymä lähteelle muuttuu aina vaan paremmaksi. Pulppuavan lähteen hiekkamuodostelmat ovat kerrassaan upeita.











Uhrilähde


Uhrilähteenkin pohjassa on useita lähteensilmiä, joista vesi pulppuaa pyörteiksi. Uhrilähde on huomattavasti Kylmänmyllynlähdettä pienempi, mutta vaikuttava sekin.





Monakin tykkäsi!



Todella upea kokemus, voin ehdottomasti suositella!

Suomimatkailun sarja jatkuu, seuratkaapa mihin seuraavaksi kiidetään :).





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kellarin täysi muodonmuutos

Kuva 1. Lähtötilannetta Moikka. Olen jonkun kerran jo viitannut talomme kellariremonttiin. Tila on nyt valmis ja nyt on aika syventyä remonttiin ja muutoksiin täysillä. Lähdemme etenemään todellakin aivan pohjalta ja suunta on vain ja ainoastaan ylöspäin. Turvallista matkaa! Pientä alustusta Vuonna 2000 me muutimme tähän 1956 rakennettuun rintamamiestaloon. Paria vuotta myöhemmin teetimme suuren remontin, jonka yhteydessä oli tarkoitus remontoida myös kellarikerros. Remontin laajuus yllätti sillä kertaa ja kellariremontti jäi hamaan tulevaisuuteen. Siitä saakka kun muutimme tänne, Pasi on haaveillut saavansa oman soittokämpän kellariin. Saimme aikoinaan itse piikattua vanhan sementtilattian pois, mutta siihen se sitten jäikin. Raha ratkaisee. Lainatilanteen parantuessa meillä oli lopultakin mahdollisuus rahoittaa tämä remontti. Talo on salaojitettu ja patolevy kiertää muuria. Ei ulkopuolista eristystä. Suunnitelma Suunnitelmana on saada kellariin harrastetila, jossa o...

Paskiainen nimeltä välilevynpullistuma

Se salakavala niljake! Miksei se huuda, tai edes vinkkaa tullessaan. Tai no, kaippa se yritti, mutta ei tullut pieneen mieleenkään että vaarattomalta tuntuneet kipuilut pakaran alueella johtuivat kokoajan selän alimpien nikamien ongelmista! Nyt tätä riemua on kestänyt jo reilun kolmisen kuukautta. Onneksi edistystä on pikkuhiljaa alkanut tapahtua, eikä pahoja kipuja enää ole. Kipujen poissaolo tosin vaatii mm. istumisen ja kumartelun välttämistä. Eihän tämä kuolemaksi ole, mutta kyllä tässä näitä vaivoja on ollut ihan riittämiin ilman tätäkin. Sinnikkyyttä vai tyhmyyttä Syyskuussa oireeni alkoivat pahenemaan siten, että aamulla noustessani oikea pakara tuntui erittäin kipeältä ja sukkien jalkaan laitto oli hankalaa. Sain vaivoin ajettua työmaalle (n. 10 km). Oireet hävisivät päivän mittaan töissä kävellessäni. Yöllä oireet kuitenkin tuntuivat pahenevan pikkuhiljaa, en enää saanut kunnolla nukuttua ja hain lääkäriltä vahvempia kipulääkkeitä. Edelleen yritin sinnikkäästi käy...

Syksyinen päiväreissu Kustaviin

  Sunnuntaina aamutuimaan lähdimme viemään Monaa päivähoitoon hoitolaan ja sitten nokka kohti Kustavia. Alkuperäinen suunnitelma oli käydä Hangossa kuvausreissulla, mutta se reissu olisi vaatinut yöpymisen jossain siellä suunnilla ja sopivaa majoitusta ei löytynyt millään. Monakin olisi joutunut yöpymään hoitolassa, joten jätimme Hangon ympäristöineen suosiolla ensi kesään. Toiveissa olisi saada otettua hyviä lintukuvia ja ehkäpä joku uusi lajikin tulisi vastaan. Siuro-Yläne-Uusikaupunki-Kustavi-Vuosnainen-Kustavi-Mynämäki-Siuro Matkaan Syksyisen aamun usvaa vielä näkyvissä, vaikka aurinko oli jo aikaa noussut. Heinijärventieltä kuvattu. Hauska idea ja olipa kauniina säilynyt kukkapelto💓 Tie 249, pian Sastamalassa. Sastamalasta lähdemme ajamaan Pyhäjärven etelänpuoleista reittiä ja saavumme Yläneelle. Tieltä pilkottaa mielenkiintoisen näköinen kirkko, tutustummepa seuraavaksi siihen. Yläneen Pyhän Olavin kirkko Komea punainen puukirkko sieltä ruskan värjäämien puiden takaa pilkist...