Siirry pääsisältöön

Nizza 22.-27.9.2015 / Meren äärellä


Noniin, nyt sitten tunnelmia minun ja kaverini Sadun Nizzan reissulta. Ikävä jäi kyllä tätä näkymää. Koska kuvia tuli otettua taas tuhottoman paljon, jaan Nizzan päivitykset aihealueittain muutamaan erään. Tässä päivityksessä ollaan tosiaan pääosin meren äärellä..



Meillä oli neljä kokonaista päivää aikaa kierrellä Nizzaa ja lähialueita. Aluksi suunnittelimme, että lähtisimme viettämään yhtä rantapäivää villefance-sur-mer-merenrantakaupunkiin. Emme halunneet tehdä aikataulua kuitenkaan liian tiukaksi, joten yhdistimme viimeisenä lomailupäivänä rannalla oleilun ja shoppailun. Ensimmäisenä päivänä aallokko oli sen verran korkealla, että uimaan ei ollut asiaa. Kun lopulta pääsimme uimaan ja rannalle, merivesi tuntui aivan ihanalta, eikä tuo rannan kivikkokaan liiemmin haitannut.


Satu onnistui taiteilemaan aallokossa, itse en uskaltautunut, näytti niin hurjalta :)











Promenade des Anglais

Brittikolonia vietti Rivieralla omaa suljettua seurapiirielämäänsä. Näin myöskin Nizzassa. Vuosien 1821, 1822 ja 1823 talvista tuli poikkeuksellisen kylmiä. Hedelmien ja vihannesten sadonkorjuu meni pieleen ja monet seudun asukkaat joutuivat alentumaan kerjäläisiksi. Silloin brittikolonian pappi Lewis Way ehdotti, että ahdinkoon joutuneet ihmiset palkattaisiin rakentamaan tietä merenrantaan, jotta siellä voisi kävellä nyrjäyttämättä nilkkaansa ja sotkematta kenkiään. Ajatus sai kannatusta ja niin tuli rakennettua jonkinlainen kapea tie, joka lähti Paillon-joen suulta ja ulottui lähes siihen asti missä nykyään sijaitsee  hotelli Negresco. Se sai nimekseen La Promenade des Anglais, englantilaisten kävelytie. Sen rakentamisen todella kustansivat Nizzassa talvehtineet englantilaiset. Ennen pitkää rantatietä vielä jatkettiin ja sen varrelle istutettiin palmuja sardinian kuninkaalta anotun ja saadun luvan jälkeen.
(Nizza, Cannes, Biarritz a la Helena Petäistö 2013)

Nykyään Promenade des Anglais on noin 7 kilometria pitkä vilkasliikenteinen väylä. Kevyenliikenteenväylällä on runsaasti tilaa pyöräilijöille, rullaluistelijoille ja jalankulkijoille. Vilkkaasta autoliikenteestä huolimatta promenaadilla kävely tuntui oikein mukavalta.



Nizzan kuuluisin hotelli, Hotel Negresco.

Negrescon sisäänkäynti.


Negrescon kohdalta näkymä promenaadille ja merelle.

Eurolla sai pyörän käyttöönsä.






Satu vauhdissa, ollaan menossa torilta Promenadille ja rantaan.

Koneita lensi jatkuvalla syötöllä  rannikon yli.  Kenttä sijaitsee n. 6 km päässä keskustasta merenrannalla.


Herkkusieni-oliivipizzaa  ja mansikoita torilta, maistuipa hyvältä rannalla nautittuna!

Tähän päätän nyt tämän ensimmäisen Nizza-päivitykseni. Jatkuu......

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kellarin täysi muodonmuutos

Kuva 1. Lähtötilannetta Moikka. Olen jonkun kerran jo viitannut talomme kellariremonttiin. Tila on nyt valmis ja nyt on aika syventyä remonttiin ja muutoksiin täysillä. Lähdemme etenemään todellakin aivan pohjalta ja suunta on vain ja ainoastaan ylöspäin. Turvallista matkaa! Pientä alustusta Vuonna 2000 me muutimme tähän 1956 rakennettuun rintamamiestaloon. Paria vuotta myöhemmin teetimme suuren remontin, jonka yhteydessä oli tarkoitus remontoida myös kellarikerros. Remontin laajuus yllätti sillä kertaa ja kellariremontti jäi hamaan tulevaisuuteen. Siitä saakka kun muutimme tänne, Pasi on haaveillut saavansa oman soittokämpän kellariin. Saimme aikoinaan itse piikattua vanhan sementtilattian pois, mutta siihen se sitten jäikin. Raha ratkaisee. Lainatilanteen parantuessa meillä oli lopultakin mahdollisuus rahoittaa tämä remontti. Talo on salaojitettu ja patolevy kiertää muuria. Ei ulkopuolista eristystä. Suunnitelma Suunnitelmana on saada kellariin harrastetila, jossa o...

Paskiainen nimeltä välilevynpullistuma

Se salakavala niljake! Miksei se huuda, tai edes vinkkaa tullessaan. Tai no, kaippa se yritti, mutta ei tullut pieneen mieleenkään että vaarattomalta tuntuneet kipuilut pakaran alueella johtuivat kokoajan selän alimpien nikamien ongelmista! Nyt tätä riemua on kestänyt jo reilun kolmisen kuukautta. Onneksi edistystä on pikkuhiljaa alkanut tapahtua, eikä pahoja kipuja enää ole. Kipujen poissaolo tosin vaatii mm. istumisen ja kumartelun välttämistä. Eihän tämä kuolemaksi ole, mutta kyllä tässä näitä vaivoja on ollut ihan riittämiin ilman tätäkin. Sinnikkyyttä vai tyhmyyttä Syyskuussa oireeni alkoivat pahenemaan siten, että aamulla noustessani oikea pakara tuntui erittäin kipeältä ja sukkien jalkaan laitto oli hankalaa. Sain vaivoin ajettua työmaalle (n. 10 km). Oireet hävisivät päivän mittaan töissä kävellessäni. Yöllä oireet kuitenkin tuntuivat pahenevan pikkuhiljaa, en enää saanut kunnolla nukuttua ja hain lääkäriltä vahvempia kipulääkkeitä. Edelleen yritin sinnikkäästi käy...

Syksyinen päiväreissu Kustaviin

  Sunnuntaina aamutuimaan lähdimme viemään Monaa päivähoitoon hoitolaan ja sitten nokka kohti Kustavia. Alkuperäinen suunnitelma oli käydä Hangossa kuvausreissulla, mutta se reissu olisi vaatinut yöpymisen jossain siellä suunnilla ja sopivaa majoitusta ei löytynyt millään. Monakin olisi joutunut yöpymään hoitolassa, joten jätimme Hangon ympäristöineen suosiolla ensi kesään. Toiveissa olisi saada otettua hyviä lintukuvia ja ehkäpä joku uusi lajikin tulisi vastaan. Siuro-Yläne-Uusikaupunki-Kustavi-Vuosnainen-Kustavi-Mynämäki-Siuro Matkaan Syksyisen aamun usvaa vielä näkyvissä, vaikka aurinko oli jo aikaa noussut. Heinijärventieltä kuvattu. Hauska idea ja olipa kauniina säilynyt kukkapelto💓 Tie 249, pian Sastamalassa. Sastamalasta lähdemme ajamaan Pyhäjärven etelänpuoleista reittiä ja saavumme Yläneelle. Tieltä pilkottaa mielenkiintoisen näköinen kirkko, tutustummepa seuraavaksi siihen. Yläneen Pyhän Olavin kirkko Komea punainen puukirkko sieltä ruskan värjäämien puiden takaa pilkist...