Siirry pääsisältöön

Vuosi 2014 pakettiin


Vuosi on vaihtunut ja on aika vetää jonkinlaista yhteenvetoa menneestä vuodesta. Monenmoista on sattunut ja aiemmista blogiteksteistäni löytää juttua, mikäli jää kiinnostamaan.

Kurrehan se siinä
Alkuvuotta varjosti rakkaan Anna-koiran sairastelu. Elimme kauan epätietoisuudessa sairauden laadun suhteen, vaikka sitä tehokkaasti tutkittiinkin. Teimme kaikkemme, että Anna saataisiin taas kuntoon, mutta kaikesta huolimatta syöpä vei Annan ja hyvästelimme rakkaan perheenjäsenen alkukesästä <3.

Vaajakoskelta

Huhtikuussa kävimme tutustumassa keväiseen Bergamoon. Bergamo on todella viehättävä pieni kaupunki. Päiväretki Comojärvelle oli fantastinen.

Alkukesästä alkoi myös minulla olla terveysongelmia. Sain rasitusmurtuman jalkaani siinäpä se kesä-heinäkuu menikin jalkaa potiessa.

Vietimme lomaa heinäkuun helteillä. Ihana loma, kertakaikkiaan, mitä nyt siinä loppulomasta helteestä pökertyneet koiruudet tappelivat ja ujutin käteni liian lähelle purukalustoja erotellessamme. Tuloksena mojovat puruhaavat kädessä ja loppuloma hospitaalissa. No, onneksi selvisin ilman suurempia vaurioita, kosmeettisilla ei niin väliä.

Enon sankarihaudat
Lomalta palattuaan Pasi sai kuulla työpaikkansa ongelmista. Hänet irtisanottiin ja alkoi vimmattu työnhaku. Minä stressasin tilannetta, Pasi ei niinkään. Paljon oli pelissä, talous ei muutenkaan ollut tuolloin järin vakaalla pohjalla. No, hyvinhän siinä sitten kävi, Pasi sai uuden työpaikan omalta alaltaan ja olimme onnemme kukkuloilla!

Syyskuussa alkoivat sitten nämä minun selkähuoleni. Kirjoitinkin niistä juuri blogissani, joten en availe aihetta tässä enää sen enempää. Olen näillä näkymin sairaslomalla helmikuun loppuun saakka. Toivotaan että riittää!

Joulunviettoa Enossa ja Lehmossa

Voi kuinka mahtavan tunnelman lumi voikaan luoda. Lähtiessämme Nokialta meillä ei ollut juuri nimeksikään lunta, mutta kun saavuimme kotipihaani Enoon, näky oli aivan toisesta maailmasta. Olimme tulleet joulun ihmemaahan.

Aatonaatto-ilata, Eno museopiha. 


Tässäpä aattoillan meininkejä <3 Vipinää riitti :)






Ja oli muuten kylmä! Mutta ei se haitannut kun sai nauttia näistä ihanista maisemista ja aurinkokin suostui näyttäytymään. 
Upeaa peltomaisemaa Lehmon pellolta, Iikkalantien varresta kuvattuna. 


Pasi ja siskonsa perheen uusi tulokas. 
 Noniin, sellainen oli se joulu. Mukavaa oli käydä, vaikka selän tilanne rajoittikin aikalailla menemisiä ja tekemisiä. Pitkät matkat Itään ja takaisin kotiin kestin kävelemällä tunnin välein pitkin maita ja mantuja. No, tulipa nähtyä uusia paikkoja matkan varrelta.

Sain lahjaksi tuollaisen alemmassa kuvassa komeilevan mehulingon. Pukki oli kuunnellut toiveitani :) Nyt käännetään taas uusi lehti Sorjosten arjessa. Olemme päättäneet muuttaa ruokailutottumuksia terveellisempään suuntaan. Huomisesta lähtien linko alkaa sylkemään ulos terveysjuomaa toisensa perään. Ostoslistalla on punajuuria, porkkanoita, lehtikaalia.... Kyllä alkaa vyötäröt taas solakoitumaan :D


Näihin kuviin ja tunnelmiin, Hyvää Uutta Vuotta 2015!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kellarin täysi muodonmuutos

Kuva 1. Lähtötilannetta Moikka. Olen jonkun kerran jo viitannut talomme kellariremonttiin. Tila on nyt valmis ja nyt on aika syventyä remonttiin ja muutoksiin täysillä. Lähdemme etenemään todellakin aivan pohjalta ja suunta on vain ja ainoastaan ylöspäin. Turvallista matkaa! Pientä alustusta Vuonna 2000 me muutimme tähän 1956 rakennettuun rintamamiestaloon. Paria vuotta myöhemmin teetimme suuren remontin, jonka yhteydessä oli tarkoitus remontoida myös kellarikerros. Remontin laajuus yllätti sillä kertaa ja kellariremontti jäi hamaan tulevaisuuteen. Siitä saakka kun muutimme tänne, Pasi on haaveillut saavansa oman soittokämpän kellariin. Saimme aikoinaan itse piikattua vanhan sementtilattian pois, mutta siihen se sitten jäikin. Raha ratkaisee. Lainatilanteen parantuessa meillä oli lopultakin mahdollisuus rahoittaa tämä remontti. Talo on salaojitettu ja patolevy kiertää muuria. Ei ulkopuolista eristystä. Suunnitelma Suunnitelmana on saada kellariin harrastetila, jossa o...

Paskiainen nimeltä välilevynpullistuma

Se salakavala niljake! Miksei se huuda, tai edes vinkkaa tullessaan. Tai no, kaippa se yritti, mutta ei tullut pieneen mieleenkään että vaarattomalta tuntuneet kipuilut pakaran alueella johtuivat kokoajan selän alimpien nikamien ongelmista! Nyt tätä riemua on kestänyt jo reilun kolmisen kuukautta. Onneksi edistystä on pikkuhiljaa alkanut tapahtua, eikä pahoja kipuja enää ole. Kipujen poissaolo tosin vaatii mm. istumisen ja kumartelun välttämistä. Eihän tämä kuolemaksi ole, mutta kyllä tässä näitä vaivoja on ollut ihan riittämiin ilman tätäkin. Sinnikkyyttä vai tyhmyyttä Syyskuussa oireeni alkoivat pahenemaan siten, että aamulla noustessani oikea pakara tuntui erittäin kipeältä ja sukkien jalkaan laitto oli hankalaa. Sain vaivoin ajettua työmaalle (n. 10 km). Oireet hävisivät päivän mittaan töissä kävellessäni. Yöllä oireet kuitenkin tuntuivat pahenevan pikkuhiljaa, en enää saanut kunnolla nukuttua ja hain lääkäriltä vahvempia kipulääkkeitä. Edelleen yritin sinnikkäästi käy...

Syksyinen päiväreissu Kustaviin

  Sunnuntaina aamutuimaan lähdimme viemään Monaa päivähoitoon hoitolaan ja sitten nokka kohti Kustavia. Alkuperäinen suunnitelma oli käydä Hangossa kuvausreissulla, mutta se reissu olisi vaatinut yöpymisen jossain siellä suunnilla ja sopivaa majoitusta ei löytynyt millään. Monakin olisi joutunut yöpymään hoitolassa, joten jätimme Hangon ympäristöineen suosiolla ensi kesään. Toiveissa olisi saada otettua hyviä lintukuvia ja ehkäpä joku uusi lajikin tulisi vastaan. Siuro-Yläne-Uusikaupunki-Kustavi-Vuosnainen-Kustavi-Mynämäki-Siuro Matkaan Syksyisen aamun usvaa vielä näkyvissä, vaikka aurinko oli jo aikaa noussut. Heinijärventieltä kuvattu. Hauska idea ja olipa kauniina säilynyt kukkapelto💓 Tie 249, pian Sastamalassa. Sastamalasta lähdemme ajamaan Pyhäjärven etelänpuoleista reittiä ja saavumme Yläneelle. Tieltä pilkottaa mielenkiintoisen näköinen kirkko, tutustummepa seuraavaksi siihen. Yläneen Pyhän Olavin kirkko Komea punainen puukirkko sieltä ruskan värjäämien puiden takaa pilkist...