Siirry pääsisältöön

Rokkimuisteloita


Viime viikonloppuna rokattiin Joensuussa laulurinteellä leppoisalla fiiliksellä ja aivan mahtavassa säässä. Paljon ihania ihmisiä tuli tavattua, ystäviä, vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia, mahtavaa:)

Matka rokkiin alkoi perjantaina heti töiden jälkeen ja perillä oltiin vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen yhdeksän kieppeillä. Siinä sitten nopeasti vaan kamppeet majapaikkaan, passeja hakemaan ja 
baanalle. Perjantaina potin vei J.Karjalainen, upea keikka!

Rockissa la-su oli kaikenkaikkiaan viisi lavaa. Aluetta oli uudistettu tälle vuodelle ja päälavan takana olevalle alueelle oli noussut Tähtiteltta. Kerrassaan upea. Perjantaina Sulo-klubi järjestettiin Tähtiteltassa. Tähtitelttaan oli hyvä näköyhteys myös Vip-alueelta. Lauantaina liikuttavimman elämyksen teltassa tarjosi Stella. Yleisön ja bändin yhteistyönä syntyi ainutlaatuinen tunnelma, jollaista saa harvoin kokea, huikeeta. Sunnuntaina Sigur Ros tarjosi mielenkiintoisen musiikkia ja valotaidetta yhdistävän kokemuksen, tuntui uppoavan yleisöön.

Sigur Ros

Ilosaarirockissa on kaikille jotain, myös ruoan suhteen. Aivan mahtavaa, että kasvisyöjille oli ihan valinnanvaraa!! Ho Dai tarjosi minun makuun parhaat sapuskat. Alueena rennoin ja mukavin oli Rentolavan alue, joskin musiikkityyli ei välttämättä niin hyvin makuuni uponnut. Uimaranta ja kaikkee..

Pää kii veti hemmetin hyvän keikan ja porukka pokosi aivan hulluna! Taisinpa arvioida väärin omat pokoustaitoni ja poistuin parin biisin jälkeen takavasemmalle jalat tallottuna:) No, pääsi onneks tunnelmaan vähän taaempanakin fiilistellen.

Parhaista paloista voisi mainita vielä Michael Monroen, Eläkeläisten ja PMMP:n keikat. PMMP pisti upeasti pakettiin festarit, kerrassaan upea keikka!!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja eilen palattiin kotiin väsyneinä, mutta onnellisina, ensi vuonna jälleen <3



















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kellarin täysi muodonmuutos

Kuva 1. Lähtötilannetta Moikka. Olen jonkun kerran jo viitannut talomme kellariremonttiin. Tila on nyt valmis ja nyt on aika syventyä remonttiin ja muutoksiin täysillä. Lähdemme etenemään todellakin aivan pohjalta ja suunta on vain ja ainoastaan ylöspäin. Turvallista matkaa! Pientä alustusta Vuonna 2000 me muutimme tähän 1956 rakennettuun rintamamiestaloon. Paria vuotta myöhemmin teetimme suuren remontin, jonka yhteydessä oli tarkoitus remontoida myös kellarikerros. Remontin laajuus yllätti sillä kertaa ja kellariremontti jäi hamaan tulevaisuuteen. Siitä saakka kun muutimme tänne, Pasi on haaveillut saavansa oman soittokämpän kellariin. Saimme aikoinaan itse piikattua vanhan sementtilattian pois, mutta siihen se sitten jäikin. Raha ratkaisee. Lainatilanteen parantuessa meillä oli lopultakin mahdollisuus rahoittaa tämä remontti. Talo on salaojitettu ja patolevy kiertää muuria. Ei ulkopuolista eristystä. Suunnitelma Suunnitelmana on saada kellariin harrastetila, jossa o...

Paskiainen nimeltä välilevynpullistuma

Se salakavala niljake! Miksei se huuda, tai edes vinkkaa tullessaan. Tai no, kaippa se yritti, mutta ei tullut pieneen mieleenkään että vaarattomalta tuntuneet kipuilut pakaran alueella johtuivat kokoajan selän alimpien nikamien ongelmista! Nyt tätä riemua on kestänyt jo reilun kolmisen kuukautta. Onneksi edistystä on pikkuhiljaa alkanut tapahtua, eikä pahoja kipuja enää ole. Kipujen poissaolo tosin vaatii mm. istumisen ja kumartelun välttämistä. Eihän tämä kuolemaksi ole, mutta kyllä tässä näitä vaivoja on ollut ihan riittämiin ilman tätäkin. Sinnikkyyttä vai tyhmyyttä Syyskuussa oireeni alkoivat pahenemaan siten, että aamulla noustessani oikea pakara tuntui erittäin kipeältä ja sukkien jalkaan laitto oli hankalaa. Sain vaivoin ajettua työmaalle (n. 10 km). Oireet hävisivät päivän mittaan töissä kävellessäni. Yöllä oireet kuitenkin tuntuivat pahenevan pikkuhiljaa, en enää saanut kunnolla nukuttua ja hain lääkäriltä vahvempia kipulääkkeitä. Edelleen yritin sinnikkäästi käy...

Naarlahden kaislikossa suhisee Part 2 / Isokoskelo ja Silkkiuikku

Isokoskelo uros 27.4. Kuten jo edellisessä osassa kerroinkin, kerron näissä Naarlahden postauksissa nyt tänä keväänä havainnoimistani siellä pesivistä tai vierailevista lajeista. Tänään ovat vuorossa isokoskelo sekä nokikanan ohella ehdoton suosikkini silkkiuikku. Naarlahti (Kulovesi, Siuro) Asuinpaikkani Siuro sijaitsee Kuloveden rantamaisemissa. Meillä on venepaikka tuolla Naarlahdella, Knuutilan venerannassa. Nyt kun vuosiin ei ole moottoria enää omistettu, veneilyt ovat jääneet vähäisiksi ja alueella on tullut käytyä lähinnä koirien kanssa, sillä toki ovathan nuo järven ranta-alueet loistavaa lenkkeilyseutua. No, nyt ei ole pystynyt lenkkeilemäänkään hetkeen, mutta sitäkin enemmän olemme Pasin kanssa huristelleet nelipyöräisellä paikalle keväisen luonnon heräämistä seurailemaan. Tänä keväänä kaislikossa on ollut erityisen paljon suhinaa. Liekkö syynä se, että innostus seuraamiseen on yllättäen herännyt uusien kuvausvermeiden myötä, vai se että nyt lintuja on yksinkertais...