Tepa pistää tuulemaan

Kohta on kaksi viikkoa kulunut leikkauksesta. Perjantaina poistetaan hakaset selästä. Haava on parantunut tosi hyvin ja olen jo pystynyt tekemään pieniä kävelylenkkejä. Alustan suhteen on edelleen kovat vaatimukset, pitoa riittävästi, tasaista, eikä liiaksi lunta. Kaatuilla ei nyt parane.  Tässä olis vielä viikko oleilua. Sitten pääsee taas aloittamaan fysioterapian ja tähän hetkeen sopivat harjoitusmuodot. Vesijuoksua suunnittelin ihan kärkeen, on vissiin selkäpotilaalle suositeltava liikuntamuoto. Mä kävinkin täs jokunen viikko sitten sitä kokeilemassa, mut silloin jalkojen liike piti pitää niin pienenä et altaassa tuli vilu! Ei siellä kauaa pystyny kauhomaan, olisko syy siihen et mua ei tuo vesiliikunta ole juurikaan koskaan kiinnostanut. Se fysioterapian aloitus kunnallisella puolella ei sitten ollutkaan ihan yksinkertainen juttu.. Tk:lla ei ollut tietoa leikkauksesta. No ei kait, kun kun mä en menny ortopedille tk:n kautta ja muutenkin hoito suoritettiin työterveyden ...

Tunnelmia ennen leikkausta Leikkauspäivää edeltävä päivä oli vaikea. Päässä pyöri kaikenlaisia ajatuksia kaikesta kokemastani ja oli epäilyksiä leikkauksen onnistumisesta. Tiesin että tässähän pitäisi olla riemuissaan, kun leikkauspäivä vihdoinkin koittaa. Ahdistus oli kuitenkin melkoinen. Ahdistus ei johtunut pelkästään selän tilanteesta vaan mieleen vaikutti myös sydämensiirtoa edeltänyt sairausjakso. Oli tunne, että en enää kestäisi sitä jos jostain syystä leikkaus ei auttaisikaan. En kestäisi enää rajoitettua elämää. Tosiasiassa kyllähän sitä kestää jos pakko on.  Leikkausaamu Leikkausaamuna heräsin vähän levollisemmin mielin. Pasi vei minut töihin mennessään Taysiin. Osastolla minun oli määrä olla yhdeksältä ja leikkauksen oli tarkoitus alkaa kymmeneltä. Lopulta leikkaus alkoi sydänkeskuksen salissa puolenpäivän jälkeen. Esilääkettä annettiin jo osastolla, mutta ei juuri vaikuttanut. Salissa oli oikein mukavaa henkilökuntaa. He tiedustelivat kuinka on jännityks...

Tuon ylläolevan kuvan otin tänään päivälenkilläni ja siinä on jo häivähdys kevättä. Ohitin tämän paikan kertaalleen, mutta palasin takaisin, jotain ihanaa tunnetta tulevasta tämä näkymä viesti. Lumi suli puiden oksilta ja tippui vesipisaroina maahan. Pimeys alkaa olla selätetty, kohta on kevät :) Toivottavasti on pimeys selätetty myös tämän minun sairauden osalta. Kun kolme kuukautta sitten jäin sairaslomalle pahojen kipujen hallitessa elämääni, ei olisi tullut tuolloin mieleenkään, että vielä kolme kuukautta myöhemmin olisin edelleen kotona ja poissa työelämästä. Ajattelin tuolloin että kuukausi tai korkeintaan pari tässä menee mutta sitten taas mennään.. No, eipä oo menty. Karikkoinen ja kivikkoinen on tämä tie ollut ja kaikkeni olen tehnyt paranemisen eteen. Epätoivo on iskenyt moneen otteeseen, eihän tästä tule yhtään mitään!!!! Lääkärikäyntejä on takana lukuisia, joista erikoislääkärivisiittejä peräti neljä. Viimeistä edellinen erikoislääkärin visiitti oli ratkaiseva. T...

Vuosi on vaihtunut ja on aika vetää jonkinlaista yhteenvetoa menneestä vuodesta. Monenmoista on sattunut ja aiemmista blogiteksteistäni löytää juttua, mikäli jää kiinnostamaan. Kurrehan se siinä Alkuvuotta varjosti rakkaan Anna-koiran sairastelu. Elimme kauan epätietoisuudessa sairauden laadun suhteen, vaikka sitä tehokkaasti tutkittiinkin. Teimme kaikkemme, että Anna saataisiin taas kuntoon, mutta kaikesta huolimatta syöpä vei Annan ja hyvästelimme rakkaan perheenjäsenen alkukesästä <3. Vaajakoskelta Huhtikuussa kävimme tutustumassa keväiseen Bergamoon. Bergamo on todella viehättävä pieni kaupunki. Päiväretki Comojärvelle oli fantastinen. Alkukesästä alkoi myös minulla olla terveysongelmia. Sain rasitusmurtuman jalkaani siinäpä se kesä-heinäkuu menikin jalkaa potiessa. Vietimme lomaa heinäkuun helteillä. Ihana loma, kertakaikkiaan, mitä nyt siinä loppulomasta helteestä pökertyneet koiruudet tappelivat ja ujutin käteni liian lähelle purukalustoja erotellessamme. ...

Se salakavala niljake! Miksei se huuda, tai edes vinkkaa tullessaan. Tai no, kaippa se yritti, mutta ei tullut pieneen mieleenkään että vaarattomalta tuntuneet kipuilut pakaran alueella johtuivat kokoajan selän alimpien nikamien ongelmista! Nyt tätä riemua on kestänyt jo reilun kolmisen kuukautta. Onneksi edistystä on pikkuhiljaa alkanut tapahtua, eikä pahoja kipuja enää ole. Kipujen poissaolo tosin vaatii mm. istumisen ja kumartelun välttämistä. Eihän tämä kuolemaksi ole, mutta kyllä tässä näitä vaivoja on ollut ihan riittämiin ilman tätäkin. Sinnikkyyttä vai tyhmyyttä Syyskuussa oireeni alkoivat pahenemaan siten, että aamulla noustessani oikea pakara tuntui erittäin kipeältä ja sukkien jalkaan laitto oli hankalaa. Sain vaivoin ajettua työmaalle (n. 10 km). Oireet hävisivät päivän mittaan töissä kävellessäni. Yöllä oireet kuitenkin tuntuivat pahenevan pikkuhiljaa, en enää saanut kunnolla nukuttua ja hain lääkäriltä vahvempia kipulääkkeitä. Edelleen yritin sinnikkäästi käy...