Siirry pääsisältöön

Tekstit

Maaottelutunnelmissa Helsingissä 30.-31.8

Kisamatkan suunnittelua Kovana yleisurheilufanina olen aina halunnut päästä paikanpäälle katsastamaan Suomi-Ruotsi maaottelua. Kesän EM-kisat menivät suomalaisten osalta hienosti. Ruuskasen Antin keihäskullan siivittämänä heräsi halu lähteä katsomaan meininkiä ihan livenä. Eipä tarvinnut Satua mukaan houkutella mukaan, asia tuli puheeksi melkein kuin yhdestä suusta ja lähtö lyötiin lukkoon. Me päätimme olla kisoissa mukana koko viikonlopun. Hotellihuoneet olivat kortilla ja hinnat pilvissä. Päädyimme Mannerheimintiellä sijaitsevaan Growne Plaza-hotelliin. Edullisia vaihtoehtoja ei ollut tarjolla, joten valinta ei ollut paristakympistä kiinni. Luotimme laatuun. Hotellin sijainti oli loistava, kävelymatkan etäisyydellä sekä stadikasta, että keskustasta. Matkavaraukset menivät nappiin, eli halvasi tuli. Matka Tampereelta Helsinkiin bussilla 6e/hlö ja junalippu Helsingistä Tampereelle 18e/hlö. Ensimmäinen kisapäivä Matka meni oikein mukavasti. Kun saavuimme hotellille emme o...

Kesäisiä hetkiä ennen syksyn tuloa

Hetki vielä Älä tule syksy vielä, odota vielä hetki..  Vaikka ulkona on nyt jo sateista ja viileää, mieli palaa yhä uudelleen menneeseen kesään. Mieheni nimesi tämän kesän rakkauden kesäksi 2014 <3. Kaikki asiat eivät menneet aivan odotetulla tavalla, mutta kyllä tämä sellainen rakkauden kesä meille oli. Meidän 19. hääpäivän  kruunasi oikein romanttisesti perinteinen grilliateria. Maittavaa kertakaikkiaan:) Keskikesän juhla. Tässä eräänä päivänä muistelimme, kuinka odottavissa tunnelmissa keräilimme niittykukkia seppeleisiin. Toisaalta tunnelmat olivat haikeat ja surulliset, sillä iäkkäimmän koiramme Annan kunto oli heikentynyt.  Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen vietimme juhannuksen kotona. Kaikesta huolimatta yritymme tsempata ja pitää toivoa yllä.  Haikeat jäähyväiset rakkaalle ystävälle, Anna olet aina sydämissämme Vauhtikaksikko, ei tylsää päivää.. Onnellisuutta.. ..Täällä Siurossa ja muualla Rakkaut...