Siirry pääsisältöön

Nokian vanhat talot-tapahtuma vei ensimmäistä kertaa Ossi Somman upeaan veistospuistoon


Ossi Somman veistospuisto


Tämä veistospuisto sijaitsee Siuron valtatien varrella, osoitteessa Siuron valtatie 617. Jokainen, joka kulkee tästä ohi, huomaa varmasti ihmishahmot metsäisen puiston katveessa. Mutta onkos tullut mieleen käydä peremmällä? Itse voin tunnustaa, että ajatuksissa on ollut mutta kun se siinä kulkureitin varrella sopivasti on, niin ehkä joku päivä sitten.
No, tarvittiin sysäykseksi tällainen päivä jolloin muutama muukin on liikkeellä. Lähes häpeällistä, näin voin nykyisenä siurolaisena myöntää.

Reilu vuosi sitten blogasin Parikkalasta löytyneeseen Veijo Rönkkosen patsaspuistoon. Vaikkakin aihemaailmat ja tarkoitukset eroavatkin paljon toisistaan, on kummassakin mystiikkaa, joka todella kiehtoo. Tästä voit vielä tutustua blogaukseeni Rönkkösen patsaspuistosta.

Raato

"Raatoja" Via Dolorosan varrelta.

Kun ohitat patsaspuiston Siuron valtatien vartta pitkin, näät kyllä muutaman patsaan, mutta ainoastaan äärimmäisen pienen, kapean ja ehkä hieman pelottavankin osan tuotannosta. Ihmishahmoja, eli "Raatoja" näkyy maastossa. Tämän hahmon syntyyn ovat vaikuttaneet kuvat Natsi-Saksan keskitysleireiltä. Hahmo symboloi aikamme kurjia. Heitä löytyy niin absoluuttisesta köyhyydestä kuin piittaamattomassa yltäkyllyydessä elävistä.

 Kannustan ehdottomasti ajamaan peremmälle! Veistospuisto on täysin ilmainen. Ryhmille on varattavissa maksullisia opastuksia.

Nokian vanhat talot-tapahtuma 16.6.2019

Historiaa


Ossi Somma on valmistunut kuvanveistäjäksi Ateneumista vuonna 1956. Koulutuksen antamien oppien turvin Somma valmisti pienoisveistoksia noin kymmenen vuoden ajan. Materiaaleina olivat tuolloin kivi, kirjasinmetalli, pronssi ja kipsi.
Opinnot Repin-instituutissa Leningradissa antoivat Somman taiteelle aivan uuden lähtökohdan; Kuvalla on mahdollisuus vaikuttaa. Taiteilijalla on mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun taiteen avulla. Tässä vaiheessa perinteiset materiaalit vaihtuivat lasikuituun ja vahaan.

Ulkorakennus, jossa veistosten lisäksi installaatioita, grafiikkaa ja veistoskilpailuissa menestyneiden teosten luonnoksia. Rakennuksen edustalla oleva teos on "Hauta valtameressä" "Luin 1980-luvulla pienen uutisen Helsingin Sanomista. Sukeltajat olivat tehneet järkyttävän löydön meren pohjasta. Valtameren pohjalla oli "ihmismetsä"., joka huojui edestakaisin meren liikkeiden tahdissa. Ihmisten jalat oli valettu betoniin, jonka jälkeen heidät oli  pudotettu helikopterista mereen. He oivat Argentiinan sotilasvallankumouksen vastustajia. Uutinen jäi vaivaamaan minua. Se toi esille ihmisen julmuuden. Vallanhimo ei ääritilanteissa näytä kaihtavan mitään keinoja. Siitä oli pakko tehdä veistos."

Ossi Somma muutti vaimonsa kanssa tänne Siuron valtatien varrelle, Penttilän koululle vuonna 1974. Siitä lähtien koulun pihapiiriin on syntynyt erittäin laaja satoja teoksia kattava veistospuisto.

Ulkorakennuksen sisältä löytyy suuri määrä teoksia.

Tuoli symbolina


 Ossi Somma kertoo: "Alussa tuoli oli tuoli, istuin, vailla muita merkityksiä. Tein 1960-luvulla useita veistoksia, joissa tuoli oli vain osa veistosta. Vähitellen tuolista kehittyi keskeinen symboli taiteeseeni. Sitä olen käytttänyt ahneuden, tavaran- ja vallanhimon sekä välinpitämättömyyden symbolina. Se kertoo vieraantumisesta, ihmisyyden menettämisestä. Kun ihminen menettää ihmisyytensä, tilalle tulevat esineet ja esineiden tavoittelu." Puistoon kävellään sisään suuren tuolin, teoksen "Kenelle kellot soivat" alta. Tuoleja löytyy myös muualta puistosta.

Tuoli Via Dolorosan varrella.

Tuoli osa veistosta




Via Dolorosa


Erityisen ihastunut olin tähän Via Dolorosa-reittiin. Polku lähtee aivan huomaamatta ulkorakennuksen päädystä ja se vie aina vaan syvemmälle omaan maailmaansa.  Mikäs sen parempaa, ihailla hienoja kantaa ottavia teoksia täysin luonnon ympäröimänä.




Ilmastonmuutos









Piha-alueen veistoksia



Ilmestyskirjan neljä ratsastajaa


Puolueettomat helvetin portilla. Teoksen hirret ovat siurolaisen Kaisa Haukkalan salaman sytyttämästä ja polttamasta hirsitalosta. Italoialaisen Dante Aligherin jumalaisen näytelmän Helvetin kolmas laulu oli ratkaisuna veistoksen synnylle. "Keitä nuo, jotk on niinkuin suuren tuskan orjat? Ei vastaan ota heitä taivas, ettei vähenis kauneutensa, ei Inferno, ett eivät syntiset sais kunniata."

Alttarikaappi. Puistosta löytyy useita alttarikaappeja. "Niiden kautta olen yrittänyt päästä sisälle aikamme kristityn arvomaailmaan."



Taaempana teos: "Sotaan valmistautuminen". "Toivon teoksen myös muistuttavan siitä, että sotaan valmistautuminen on yksi suurimmista ympäristöuhista. se kuluttaa maapallon raaka-ainevaroja, lisää köyhyyttä ja nälänhätää."

Ketjureaktio. Eli terrorismi tänään.


Erittäin upea kokemus. Vierailimme vielä lopuksi yläpihalla entisessä Penttilän kansakoulussa, nykyisessä kuvanveistäjä Mikko Salosen ateljeessa. Oli todella suuri yllätys, kun itse mestari Ossi Somma istuikin talon idyllisellä kuistilla vastaanottamassa vieraita. Paikalla oli myös Ossi Somman sisko ja talon nykyinen isäntäpari. Somman minigalleria sijaitsee talon yläkerrassa, sitä en päässyt katsomaan koska olin vielä kepeillä liikenteessä.

Lähde: Visit Nokia Ossi Somman veistospuisto-opas

Pitkäniemen Linna


Vierailimme parissa muussakin kohteessa, joista yksi oli Pitkäniemen sairaalan upea puutarha ja linna. Olisin halunnut ottaa enemmänkin kuvia, myös sairaalarakennuksesta, mutta vajavaisesta liikuntakyvystäni johtuen täytyi keskittyä nyt pääosin siihen linnaan. Täytyy käydä vielä täss kesän aikana tutustumassa uudemman kerran puutarhaan. Miljöö on aivan upea. Ensimmäistä kertaa täälläkin.



Tämä linnaksi kutsuttu ylilääkärin asunto rakennettiin alueen kauneimmalle paikalle Pyhäjärven rantaan. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat edustus- ja oleskelutilat ja toisessa kerroksessa yksityistilat. Ensimmäinen rakennuksessa asunut ylilääkäri oli Emil Hougberg ja viimeisenä ylilääkäri Aarno Harenko vuoteen 1983 saakka.
Tilat muutettiin 1980-luvulla edustus- ja  kokouskäyttöön. Linnassa sijaitsee Pitkäniemen sairaalamuseo.






Uusrokokootyylinen kattomaalaus. Kattomaalauksia löytyy monesta huoneesta.


Sairaalamuseossa




Puutarha






Siuron kirkko

Tässä jälleen yksi paikka, missä ei ole tullut käytyä lainkaan. Totta puhuen, sisätilat eivät sykähdyttäneet. Kirkkorakennus on kuitenkin todella hieno.Maisema avautuu Kuloveden suuntaan upeasti. Torniin sai myös mennä omalla vastuulla. Pasi kiipesi tutustumaan.




Siuron kirkko sijaitsee Siurontien varrella korkealla kalliolla, keskustan tuntumassa. Kirkko on Heikki Tiitolan suunnittelema puujugendtyylinen vuonna 1910 rukoushuoneeksi valmistunut rakennus. Kirkoksi rakennus vihittiin vuonna 1938.

Maisema Kulovedelle kirkon pihalta.

Tornissa

Puusto on kasvanut fantastisen näköalan eteen, mutta hienolta näyttää siitäkin huolimatta.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kellarin täysi muodonmuutos

Kuva 1. Lähtötilannetta Moikka. Olen jonkun kerran jo viitannut talomme kellariremonttiin. Tila on nyt valmis ja nyt on aika syventyä remonttiin ja muutoksiin täysillä. Lähdemme etenemään todellakin aivan pohjalta ja suunta on vain ja ainoastaan ylöspäin. Turvallista matkaa! Pientä alustusta Vuonna 2000 me muutimme tähän 1956 rakennettuun rintamamiestaloon. Paria vuotta myöhemmin teetimme suuren remontin, jonka yhteydessä oli tarkoitus remontoida myös kellarikerros. Remontin laajuus yllätti sillä kertaa ja kellariremontti jäi hamaan tulevaisuuteen. Siitä saakka kun muutimme tänne, Pasi on haaveillut saavansa oman soittokämpän kellariin. Saimme aikoinaan itse piikattua vanhan sementtilattian pois, mutta siihen se sitten jäikin. Raha ratkaisee. Lainatilanteen parantuessa meillä oli lopultakin mahdollisuus rahoittaa tämä remontti. Talo on salaojitettu ja patolevy kiertää muuria. Ei ulkopuolista eristystä. Suunnitelma Suunnitelmana on saada kellariin harrastetila, jossa o...

Syksyinen päiväreissu Kustaviin

  Sunnuntaina aamutuimaan lähdimme viemään Monaa päivähoitoon hoitolaan ja sitten nokka kohti Kustavia. Alkuperäinen suunnitelma oli käydä Hangossa kuvausreissulla, mutta se reissu olisi vaatinut yöpymisen jossain siellä suunnilla ja sopivaa majoitusta ei löytynyt millään. Monakin olisi joutunut yöpymään hoitolassa, joten jätimme Hangon ympäristöineen suosiolla ensi kesään. Toiveissa olisi saada otettua hyviä lintukuvia ja ehkäpä joku uusi lajikin tulisi vastaan. Siuro-Yläne-Uusikaupunki-Kustavi-Vuosnainen-Kustavi-Mynämäki-Siuro Matkaan Syksyisen aamun usvaa vielä näkyvissä, vaikka aurinko oli jo aikaa noussut. Heinijärventieltä kuvattu. Hauska idea ja olipa kauniina säilynyt kukkapelto💓 Tie 249, pian Sastamalassa. Sastamalasta lähdemme ajamaan Pyhäjärven etelänpuoleista reittiä ja saavumme Yläneelle. Tieltä pilkottaa mielenkiintoisen näköinen kirkko, tutustummepa seuraavaksi siihen. Yläneen Pyhän Olavin kirkko Komea punainen puukirkko sieltä ruskan värjäämien puiden takaa pilkist...

Hattulan Pyhän Ristin kirkko

Yksi tämän kesän löydöistä. Löysin tämän kirkon netissä surffaillessani, jotain tietoa holvikaarista taisin onkia. Nuo upeat holvikaaret ja etenkin seinämaalaukset iskivät tajuntaani. Kun tajusin, että Kirkon sijainti on järkevän matkan päässä kotoa, päätin vierailla paikanpäällä. Keskiaikaiset kirkot kiinnostavat aina ja etenkin tällaiset aarteet. Sisäänkäynti hautausmaan puoleisesta portista. Tälle rautakehikolle en löytänyt merkitystä. Hieno. Kellotapuli. Yläosa on vuodelta 1813. Historia Hattulan Pyhän ristin kirkko on Hämeen vanhin kirkko. Nykyarvioiden mukaan tämä täysgotiikkaa edustava kirkko on rakennettu 1400-luvulla. Keskiajalla tunnettu pyhiinvaelluskohde. Asehuonetta lukuun ottamatta kirkko on rakennettu lähes kokonaan tiilestä, josta johtuen kirkon rakennusvaiheet on yhdistetty Hämeen linnan rakennusvaiheisiin. Molemmat sijaitsevat Hämeen Härkätien läheisyydessä. 1400-luvun loppupuoli ja 1500-luvun alku olivat Hämeen linnan loi...