Siirry pääsisältöön

Portugali 5.-14.9. / Kolme kohdetta kerralla, Lissabon, Sintra, Sesimbra / Osa 1 / 5: Lissabon

Me ja Cabo da Roca

Nyt täytyy sanoa, että tämän oman terveyteni rajoitteista huolimatta reissu oli kyllä todella onnistunut! Eikä enää todellakaan harmita se, että alun perin reissu piti tehdä puolet pidempänä Pohjois-Norjan upeisiin maisemiin jo tuossa kesän alussa. En olisi uskonut, että näin lyhyessä ajassa tulisi oikeasti sellainen tunne, että yhden loman aikana saisi kokea kolme erilaista lomaa erilaisissa ympäristöissä. Aluksi vietettiin hiukan aktiivilomaa ja lopuksi sitten rentouduttiin. 

Porraskäytävätaidetta hotellissa MeraPrime Gold Lisboa

Tervetuloa unelmalomallemme Portugaliin! Miksi Lissabon... No esimerkiksi siksi, että en ole koskaan käynyt Portugalissa, mutta useinkin miettinyt että siellä pitäisi kyllä käydä. Hiukan etukäteen mietitytti, kuinka pärjään selkäni kanssa reissussa, koska korkeuseroja etenkin Lissabonissa ja Sintrassa myös on paljon. Toisaalta mietin, että kattavalla matkan suunnittelulla pystyn kyllä välttämään pahimmat karikot ja näin toimin. Reissusuunnitelma oli lopulta 11 sivua pitkä😂. Ei se lopulta ottanut ihan kaikkia karikkoja huomioon, mutta noin pääasiassa toimi hyvin.

Siinä niitä herkkuja on! Ihan muutama Pastel de nata tuli syötyä :)

Täytin tosiaankin kesäkuussa pyöreät 50 vuotta, juhuu (tai sitten ei :D). No, mutta kuitenkin, olihan se ihan juhlavaa saavuttaa tällainen merkkipaalu elämässä. Mikäpä nyt olisi parempi tapa juhlistaa syntymäpäivää kuin nähdä vähän maailmaa taas uudelta kantilta rakkaan seurassa! Ja oikeastaan Pasi mahdollisti minun matkustamisen, mun terveystilanne on tuon selän ja muunkin terveyden takia sellainen, että en pystyisi tai ainakaan uskaltaisi lähteä enää yksin ulkomaille. Ja toisaalta, en kyllä haluaisikaan. Täytyy sanoa että nyt matkustaminen jännitti hiukan, sillä edellinen reissu tehtiin Marokkoon vuonna 2018 ja tosiaankin terveystilanne oli tuolloin vielä toinen. 

Elikkäs, tämän pidemmittä puheitta lähdetäänpä reissuun ja tämän blogisarjan ensimmäisessä osassa sujahdetaan Lissabonin värikkääseen elämänmenoon. 

Lissasbon 5.-8.9.

Lissabon💓. Kuva otettu paikasta Miradouro Sophia de Mello Breyner Andresen.

Lento kohteeseen

Lento Helsingistä Lissaboniin kestää hiukan reilu neljä tuntia. Olimme kohteessa iltapäivästä 15.40. Tarkoitus oli ostaa ihan ensimmäisenä julkisen liikenteen piletit (Viva Viagem) seuraavalle 48 tunnille ja metroasemaltahan niitä saa. Metroasema sijaitsee Terminaali 1:ssä. Saimme kun saimmekin ostettua automaatista nuo liput ja jatkoimme matkaa metrolla kohti Lissabonin keskustaa yhden vaihdon taktiikalla. Muuten, ainakin tuolla metroasemilla Sao Sebastiao ja Baixa Chiado oli aivan liikaa meikäläiselle ihan käveltäviä portaita... Kyllä jäi metron käyttö ihan tähän yhteen kokemukseen.. Mutta, perille nyt kuitenkin päästiin tavaroinemme ja meidän hotelli oli onneksi aika lähellä tuota Baixa Chiadon pysäkkiä.

Viva Viagem-kortti. 24h maksaa 6,60e ja matkustaa saa rajoittamattomasti metrolla ja Carrisin kulkuneuvoilla (bussi, raitiovaunu, köysirata, hissi). Jos aikoo käyttää myös esikaupunkijunaa mm. Sintraan matkustaakseen, kannattaa ostaa hiukan hinnakkaampi 10.70e/24h maksava kortti.

Kohti hotellia :D 

Meidän hotelli (MeraPrime Gold Lisboa) sijaitsi siis Baixan alueella, Rua Aurea-kadulla. Ja syy sijainnille oli ensisijaisesti se, että alue on täysin tasaista. Hotellilta oli todella lyhyt matka kävellä Praca do Comerciolle ja Rua Augustalle ja kuuluisa ratikkalinja 28 meni aivan hotellin vierestä. 

Ensimmäisenä iltana kävelimme täällä Praca do Comerciolla aistimassa tunnelmaa. Arco da Rua Augusta näkyy tuolla taaempana kuvassa. Tämä oli Portugalin kuninkaiden palatsin paikka kahden vuosisadan ajan ja nykyään rakennukset ovat ministeriöiden ja mm. hotellien käytössä.

Tejo-joki ja upea Ponte 25 de Abril-silta. Silta yhdistää Lissabonin kaupungin ja Almadan alueen. 

Näköaloja ja ratikka-ajelua

Aamiaisen jälkeen (söimme muuten ensimmäiset Pastel de nata-leivonnaiset, nam) läksimme kävelemään kohti ensimmäistä kohdettamme, Lissabonin katedraalia ja sieltä oli sitten tarkoitus jatkaa matkaa ratikalla. Tuli kyllä tosiaankin huomattua, että kun siirryimme Baixan alueelta Almafan puolelle, korkeusero oli jo merkittävä. 

Matkalla käytiin tässä St Anthony of Lisbon-kirkossa. 

Sitten pääsimme Lissabonin Katedraalille. Tämä on siis Lissbonin vanhin kirkko, sen rakentaminen aloitettiin 1147. 

Katedraaliin pääsee tietenkin aivan ilmaiseksi sisälle (rajattu alue), mutta jos haluaa vielä tarkemmin tutustua katedraaliin ja sen historiaan, pienellä 5e hinnalla on mahdollisuus tarkastella katedraalia suurempana kokonaisuutena. 

Noniin, nopeiden kirkkovierailujen jälkeen jatkoimme matkaa täyteen ahdatulla ratikalla nro. 28 kohti näköalapaikkoja, jotka myöskin sijaitsevat Almafan alueella.

Miradouro das Portas do Sol




Niin kuin näkyy, näköalat ovat todella upeat Almafan kaupunginosan alueelle ja merelle. Alfaman syntyhistoria johtaa jo Maurien ajoille, jolloin Almafa oli Lissabonin suosituinta aluetta. Myöhemmin maanjäristysten pelossa varakkaat muuttivat lännemmäksi ja Alfama jäi kalastajien ja köyhälistön asuinalueeksi. Arabityylinen sokkeloisuus on edelleen jäljellä, vaikka maurien ajan talot on purettu. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisi voinut kyllä paremmin tutustua tähän viehättävän näköiseen kaupunginosaan.
Sieltä se ratikka 28 jälleen tulee. Täältä lisää informaatiota tästä ratikasta. Sisään pääsee tosiaankin tuolla Viva Viagem-kortilla. Ja muista pitää tavaroistasi huoli tuolla! Ratikat tuppaavat olemaan aamua ja iltaa lukuun ottamatta aina tupaten täynnä. Kannattaa kuitenkin ottaa ihan elämyksenä, jos ei muuten tarvitsisikaan.

Tauon paikka. Alkoi olla jo aikas lämmintä ja pakko oli päästä istumaankin ja mikäpä tässä istuskella näiden maisemien äärellä. 


Tässä kahvio kuvattuna näköalapaikalta.

Sitten kohti toista näköalapaikkaa, joka on aivan tässä kulman takana. Tuo vanha auto on muuten näitä paikallisia turisteille suunnattuja tuk tukeja.. Valikoimaa on moneen lähtöön. 

Santa Luzia View point 

Todella upeat puitteet täällä, kaunis puutatarhamainen alue kaakelikoristeluineen, Näköala hiukan erilainen kuin edellisessä. Nämä ovat siis täysin ilmaisia paikkoja.  


Tästä hyppäsimme jälleen ratikkaan 28 ja ajoimme päätepysäkille, Martim Moniziin.

Martim Moniz. Kuvassa jokunen tuk tuk ja suhteellisen pitkä jono odottamassa seuraavaan 28-ratikkaan..  

Martim Monizista päätimme kävellä hotellille.

Rossion aukio. Aukion keskellä on Brasilian keisarin ja Portugalin kuninkaan Pedro IV:n patsas. Menneinä vuosisatoina aukiota on käytetty härkätaistelujen ja julkisten teloitusten näyttämönä. (Lähde: Wikipedia)


Elevador de Santa Justa. Kun tämä erikoinen hissi rakennettiin 1900-luvun alussa, se oli korvaamaton osa Lissabonin joukkoliikenneverkostoa. 

Lounastimme aivan Elevador de Santa Justan välittömässä läheisyydessä. Ja pitihän nyt tietenkin ottaa näitä hiillostettuja sardiineja kun kerran oli tarjolla ja hyvää oli. Pasi söi kasvislasagnea.

Castelo de Sao Jorge

Kävimme tosiaankin vähän välillä hotellilla elpymässä ja nyt vielä päivän ohjelmaan kuului tuohon maurien aikaiseen linnaan tutustuminen. Aikas pitkän aikaa odoteltuamme ratikkaa nro 28 ajelimme sillä pysäkille, jonka kuvittelimme olevan jo lähellä linnaa. Todellisuudessa nämä Lissabonin kukkulat johtivat hiukan harhaan. Matkaa pysäkiltä olikin suhteellisen paljon ja oli alas ja ylös kiipeämistä ja meinasi kyllä totta puhuen epätoivo iskeä.. No, lopulta kuitenkin päästiin kohteeseen.

Kävelyreitin varrelta


Huomattiin muuten siellä portilla että linja-autolla pääsee ihan siihen viereen... Nyt jäi kyllä Tepan matkatoimistolta huomaamatta tuommoinen yksityiskohta :) No, takaisin ainakin päästään sillä. Liput linnaan muuten maksavat 15e/kpl. Ruuhkaisimpaan aikaan lippuluukulla voi olla paljonkin jonoa, joten kannattaa ostaa liput ennakkoon. Ostin liput virallisten sivujen kautta. Huomioi, että portit eivät osaa lukea QR-koodia, vaan täytyy olla viivakoodillinen lippu. 

Huikeat näköalat! 


Linnan muurien sisäpuolella pääsee muuten tutustumaan oikein lähietäisyydeltä riikinkukkoihin. Ja riikinkukkoja on useita, puussa ja maassa. 






Roomalaiset rakensivat ensimmäiset linnan muurit 200 eaa. Pohjois-Afrikan maurien aikakausi oli 714-1147. Kristityt ristiretkeläiset valloittivat linnan maureilta linnasta tuli kuningas Alfonso Henriquesin ja Portugalin kuninkaiden linna 1500-luvulle saakka. Vallit vaurioituivat vuoden 1755 maanjäristyksessä ja korjattiin vasta 1938. Täältä löydät linnan kotisivut ja lisää tietoa.

Pääsimme tosiaankin alas kukkulalta bussilla Praca da Figueiran aukiolle (Rossion vieressä) ja sieltä kävellen hotellille. Tämä päivä oli tässä. Kyllä nyt sänky kutsuu..

Belem

Noniin, uuteen aamuun. Syötyämme aamiaisen suuntasimme jälleen Praca da Figueiran aukion laidalle etsimään bussia nro 15, jolla pääsee Belemiin. Onneksi löytyi helposti ja eikun matkaan. Belemiin pääsee reilussa puolessa tunnissa.

Mosteiro dos Jeronimos, Hieronymuksen luostari. Tämä oli minulle yksi tärkeimmistä kohteista Lissabonissa. Luostari on löytöretkeilijöiden ajan  vaurauden monumentti ja manuelistisen arkkitehtuurin huipentuma. Sen määräsi rakennettavaksi Manuel I v. 1501 kun Vasco da Gama oli palannut historialliselta matkaltaan. Luostari rahoitettiin suurelta osin "pippurirahalla", mauste-, jalokivi- ja kultakaupasta perityllä verolla. Luostari oli Hieronymoksen munkkikunnan hallussa vuoteen 1834. Vasco da Gaman hauta löytyy luostarista. (Lähde: Kaupunkikirjat/Lissaon)

Siinä sitä sitten jonotetaan.. 
Tässä kävi nyt kuitenkin näin, että jonotustilanne oli juuri tuona aamuna aivan katastrofaalinen ja oltuamme about tunnin jonossa sanottiin että vielä täytyisi jonottaa lähes tunti. Siinä vaiheessa oli pakko viheltää peli poikki ja lähteä menemään. Pasi olisi varmaankin vielä jaksanut, mutta minä itse olin siinä helteessä aivan jaksamiskykyni rajoilla ja selkä ja jalat jo liian kipeinä. Harmitti, mutta minkäs teet. Liputkin olisi ollut, mutta..


Saatiin kuitenkin seurata tätä erikoista näytöstä ihan jonostakin käsin jo. Useamman merkkimiehen vastaanotosta oli kyse ja jokaisen vastaanoton jälkeen marssittiin pois, jätökset siivottiin ja jälleen uusi vastaanotettava paikalle ja sama seremonia uudelleen.


Padrao dos Descobrimentos. Löytöretkeilijöiden muistomerkki Tejo-joen rannalla Belemissä. Tässä esillä itäinen sivu. Muistomerkki pystytettiin vuonna 1960. Muistomerkki kunnioittaa kaikkia niitä, jotka olivat luomassa Portugalin löytöretkien kulta-aikaa. 

Ensimmäisenä kaukaisuuteen tähyää Henrik Purheuhtija (1394-1460), toisena jonossa Alfonso V (1432-1481), kolmantena Vasco da Gama (1460-1524), etualalla seuraavana Brasilian löytäjä Pedro Alvares Cablar (1467-1520) ja sitten etualalla Fernao Magalhaes, joka ylitti tyynen valtameren 1520-1521. (Lähde: Kaupunkikirjat / Lissabon)


No pitihän siellä muistomerkin päällä käydä, vaikka kyllä vähän hirvittikin. Hissillä pääsee ja piletin hinta on 10e. Ei juurikaan jonoa. Hyvät näkymät tuonne Torre de Belemille. Kävelymatkaa oli sen verran, että tyydyin katselemaan vähän kauempaa. 

Komeasti näkyy myös Hieronymuksen luostari ja Praco do Impperio suihkukaivoineen.

Tämä näytti niin houkuttelevalta, että täytyihän sitä nyt ottaa yhdet Pina Coladat ja tietenkin ananaksen sisässä. Hyvältä maistui tuo alkoholiton helteessä, cha cha cha!

Kahvila Pasteis de Belem ja jäätävä jono. Täältä ovat saaneet alkunsa Pastel de Nata-leivokset. Kuului matkasuunnitelmaan käydä tuolla, mutta jätetään suosiolla väliin. Tuskin ne tuolla oikeasti sen kummempia ovat kuin muuallakaan..

Seuraavaksi sitten vähän viilentymään trooppiseen puutarhaan joka on tässä aivan kulman takana.

Jardim Agricola Tropical 

Jardim Agricola Tropical on tosiaankin aikas laaja puisto ja tarkoitus on ainoastaan tutustua vähän tähän etuosaan. Lippujen hinta ei päätä huimaa, 5e. 
Pinta-alaltaan yleisölle avoin puisto on 5 hehtaaria. Trooppiseen kasvistoon erikoistuneen kasviperinnön ansiosta puutarha on luokiteltu kansalliseksi muistomerkiksi. Vuodesta 2015 se on ollut osa Lissabonin yliopistoa. (museus.ulisboa.pt/jardim-botanic)

Täältäkin löytyy riikinkukkoja.








Näihin kuviin ja tunnelmiin tältä erää. Tämä trooppinen puutarha oli kyllä todella upea elämys, suosittelen. Seuraavassa osassa lähdemme sitten linturetkelle. Varasin etukäteen Birds & Nature Tours Portugal luontoretkifirman kautta privaatin linturetken autoillen Sadon kosteikkoalueelle. Lupauksena oli että ei tarvitse juurikaan kävellä, hyvä niin. Elikkäs luontojuttuja seuraavassa jaksossa, ehkäpä sieltä löytyy niitä toivomiani flamingoja myös. Kiva jos jaksoit kahlata tämän postauksen loppuun ja odotat jo seuraavaa malttamattomana ;)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kellarin täysi muodonmuutos

Kuva 1. Lähtötilannetta Moikka. Olen jonkun kerran jo viitannut talomme kellariremonttiin. Tila on nyt valmis ja nyt on aika syventyä remonttiin ja muutoksiin täysillä. Lähdemme etenemään todellakin aivan pohjalta ja suunta on vain ja ainoastaan ylöspäin. Turvallista matkaa! Pientä alustusta Vuonna 2000 me muutimme tähän 1956 rakennettuun rintamamiestaloon. Paria vuotta myöhemmin teetimme suuren remontin, jonka yhteydessä oli tarkoitus remontoida myös kellarikerros. Remontin laajuus yllätti sillä kertaa ja kellariremontti jäi hamaan tulevaisuuteen. Siitä saakka kun muutimme tänne, Pasi on haaveillut saavansa oman soittokämpän kellariin. Saimme aikoinaan itse piikattua vanhan sementtilattian pois, mutta siihen se sitten jäikin. Raha ratkaisee. Lainatilanteen parantuessa meillä oli lopultakin mahdollisuus rahoittaa tämä remontti. Talo on salaojitettu ja patolevy kiertää muuria. Ei ulkopuolista eristystä. Suunnitelma Suunnitelmana on saada kellariin harrastetila, jossa o...

Syksyinen päiväreissu Kustaviin

  Sunnuntaina aamutuimaan lähdimme viemään Monaa päivähoitoon hoitolaan ja sitten nokka kohti Kustavia. Alkuperäinen suunnitelma oli käydä Hangossa kuvausreissulla, mutta se reissu olisi vaatinut yöpymisen jossain siellä suunnilla ja sopivaa majoitusta ei löytynyt millään. Monakin olisi joutunut yöpymään hoitolassa, joten jätimme Hangon ympäristöineen suosiolla ensi kesään. Toiveissa olisi saada otettua hyviä lintukuvia ja ehkäpä joku uusi lajikin tulisi vastaan. Siuro-Yläne-Uusikaupunki-Kustavi-Vuosnainen-Kustavi-Mynämäki-Siuro Matkaan Syksyisen aamun usvaa vielä näkyvissä, vaikka aurinko oli jo aikaa noussut. Heinijärventieltä kuvattu. Hauska idea ja olipa kauniina säilynyt kukkapelto💓 Tie 249, pian Sastamalassa. Sastamalasta lähdemme ajamaan Pyhäjärven etelänpuoleista reittiä ja saavumme Yläneelle. Tieltä pilkottaa mielenkiintoisen näköinen kirkko, tutustummepa seuraavaksi siihen. Yläneen Pyhän Olavin kirkko Komea punainen puukirkko sieltä ruskan värjäämien puiden takaa pilkist...

Hattulan Pyhän Ristin kirkko

Yksi tämän kesän löydöistä. Löysin tämän kirkon netissä surffaillessani, jotain tietoa holvikaarista taisin onkia. Nuo upeat holvikaaret ja etenkin seinämaalaukset iskivät tajuntaani. Kun tajusin, että Kirkon sijainti on järkevän matkan päässä kotoa, päätin vierailla paikanpäällä. Keskiaikaiset kirkot kiinnostavat aina ja etenkin tällaiset aarteet. Sisäänkäynti hautausmaan puoleisesta portista. Tälle rautakehikolle en löytänyt merkitystä. Hieno. Kellotapuli. Yläosa on vuodelta 1813. Historia Hattulan Pyhän ristin kirkko on Hämeen vanhin kirkko. Nykyarvioiden mukaan tämä täysgotiikkaa edustava kirkko on rakennettu 1400-luvulla. Keskiajalla tunnettu pyhiinvaelluskohde. Asehuonetta lukuun ottamatta kirkko on rakennettu lähes kokonaan tiilestä, josta johtuen kirkon rakennusvaiheet on yhdistetty Hämeen linnan rakennusvaiheisiin. Molemmat sijaitsevat Hämeen Härkätien läheisyydessä. 1400-luvun loppupuoli ja 1500-luvun alku olivat Hämeen linnan loi...