Tässä keväällä ajeltiin Joensuusta kohti Siuroa Parikkalan kautta. Huomasimme tien varressa mainoksen patsaspuistosta ja eikun tutustumaan. Hetkeä myöhemmin olimmekin sitten erikoisessa satumaailmassa.
Veijo Rönkkösen patsaspuisto
ITE-taiteilija Veijo Rönkkönen työsti töitään puiston alueella reilut 50 vuotta. Hän ehti elinaikanaan valmistaa noin 500 upeaa betoniteosta ja samalla syntyi hieno puutarha Parikkalan Koitalahteen. Rönkkönen menehtyi vuonna 2010 66-vuotiaana.
![]() |
Sisäänkäynti puistoon |
Joogatarha
Portista sisään mentäessä ensimmäinen näkymä on joogaavat hahmot. Joogatarha käsittää 250 taiteilijan oloista joogaavaa hahmoa. Tekijä on kertonut tämän kokonaisuuden olevan hänen nuoren vartalonsa muistolle pystytetty monumentti. Sammalpeite vanhimpien töiden päällä lisää viehättävyyttä.
Tutkimusmatka jatkuu
Betonilaatoilla päällystetyt polut johdattelevat meitä eteenpäin, tässä paratiisipuutarhassa tulee vastaan aina vaan uusia ja erikoisia kolkkia erilaisine patsasryhmineen.
![]() |
Väinämöinen tanssijoineen |
Lapset
Onnellisten laakso
Alueelta löytyi aina vaan uusia kolkkia ja ihmeellisiä veistoksia. Meillä oli nyt tietenkin koirat mukana autossa, joten näin aurinkoisena päivänä vierailuaika jäi melko lyhyeksi, ihan joka kolkassa ei ehditty käymään.
Oltiin kyllä kumpikin todella vaikuttuneita tästä kokemuksesta. Patsaissa on ilmeikkyyttä ja tunteen syvyyttä. Alueet on hienosti sommiteltu ja kesällä tuo puutarha vasta pääseekin oikein kunnolla oikeuksiinsa.
Puistossa on putiikki, joka on auki kesäkuukausina. Kesällä vapaaehtoisen pääsymaksun (n. 2-5e) voi maksaa putiikkiin tai puistosta löytyviin keräystolppiin.
Eli, tässäpä teille kaikille Suomen kamaralla reissaajille uusi kohde listalle. Suosittelen lämpimästi!
Kotisivut: https://www.patsaspuisto.net/puisto-info/#top
Kommentit
Lähetä kommentti