Kohta on kaksi viikkoa kulunut leikkauksesta. Perjantaina poistetaan hakaset selästä. Haava on parantunut tosi hyvin ja olen jo pystynyt tekemään pieniä kävelylenkkejä. Alustan suhteen on edelleen kovat vaatimukset, pitoa riittävästi, tasaista, eikä liiaksi lunta. Kaatuilla ei nyt parane.
Tässä olis vielä viikko oleilua. Sitten pääsee taas aloittamaan fysioterapian ja tähän hetkeen sopivat harjoitusmuodot. Vesijuoksua suunnittelin ihan kärkeen, on vissiin selkäpotilaalle suositeltava liikuntamuoto. Mä kävinkin täs jokunen viikko sitten sitä kokeilemassa, mut silloin jalkojen liike piti pitää niin pienenä et altaassa tuli vilu! Ei siellä kauaa pystyny kauhomaan, olisko syy siihen et mua ei tuo vesiliikunta ole juurikaan koskaan kiinnostanut.
Se fysioterapian aloitus kunnallisella puolella ei sitten ollutkaan ihan yksinkertainen juttu.. Tk:lla ei ollut tietoa leikkauksesta. No ei kait, kun kun mä en menny ortopedille tk:n kautta ja muutenkin hoito suoritettiin työterveyden puolella. Oma lääkäri tk:sta tuli linjoja pitkin kun kyselin lähetettä fysioterapiaan, oli ilmeisesti virhe mennä ilman hänen lähetettä eteenpäin. Ei yrittänyt edes auttaa. On tämä niin kova koulu nyt ollut että itku tuntuu tulevan jo pienestäkin vastoinkäymisestä. Lääkärin puhelun jälkeen olin niin vihainen ja surullinen, kun ei enää jaksais hakata päätään seinään. Mutta periksihän ei anneta, otin sitten seuraavaksi yhteyttä tk:n fysiatrianosaston osastonhoitajaan ja hän oli oikein avulias. Kerroin hänelle koko tarinani sydänsiirrosta lähtien ja siitä kuinka monimuotoiset onhelmat minulla on selän, oikean jalan (lihaskatoa) ja polven suhteen. Hän kertoi että kyllä olen oikeutettu fysioterapiaan heillä ja että täytyisi vaan saada tiedot Taysista heille. Seuraavaksi sitten soitto Taysin fysioterapeutille ja hän lupasi hoitaa asian. Lopultakin homma on ok ja ilmeisesti mulla nyt vaan on tällainen karma elämässä, että turhan monen asian joutuu kokemaan ja tekemään kantapään kautta. Joskus tietysti toivoisi pääsevänsä vähän helpommalla.
Vaikka minulle kuinka vakuutetaan että tulen toipumaan hyvin leikkauksen jälkeen, päässä pyörii edelleen epävarmoja ajatuksia. Toiveissa oli, että hermooireet loppuisivat kokonaan. No, heti leikkauksen jälkeen niitä ei ollutkaan, mutta onhan niitä tullut takaisin. Ja lisäksi ihan uusia oireita, mutta kuulunee asiaan. Olen lukenut Selkäliiton sivujen keskustelupalstalta kertomuksia vastaavista tilanteista ja tiedän kyllä teoriassa että hermon paraneminen kestää kauan, puhutaan jopa vuodesta. On siis ihan normaalia että hermo oireilee edelleen ja että tilanne ei jatkossa tule pahenemaan. Portti normaaliin elämään on siis auki mutta luottamusta siihen minulla ei vielä ole. Oikeastaan ei uskalla luottaa, entä jos...Odotukset jatkon suhteen ovat suuret ja paljon on pelissä. Pohjalla tässä on tietenkin vanha sairaushistoria joka heijastelee ajatuksia. Ja ajattelemaan täällä yksin kotona makaillessa ehtii, ihan liian kanssa! Kaikkea maan ja taivaan väliltä pyörii päässä ja välillä tuntuu heittävän erroria. Dramatisointi kuuluu myös asiaan:) Kyllä mä kuitenkin mahdollisimman positiivisella mielellä tässä elelen ja toivottavasti voin nuo pelot heittää pian historiaan.
Adios amigos!
Kommentit
Lähetä kommentti