Hyvää kuuluu
Edellisessä blogitekstissäni hehkutin jo talven selätystä, mutta eihän se nyt ihan niin sitten mennyt. Lumi ja pakkanen tulivat takaisin ja mieli oli jälleen myrskyinen. Iltalehtien manauksesta huolimatta etukevään pilannut takatalvi loppuikin lopulta lyhyeen ja nyt kaikki on taas hyvin.
Annan leukaperässä olevan patin syy selvisi lopulta. Patti ultrattiin Eläinystäväsi lääkäreillä. Menin lääkäriasemalle pelonsekaisin tuntein mutta olin kuitenkin toiveikas. Juliska pyöritteli ultralaitetta patin päällä hiljaa ja vakavana todella pitkän aikaa (niin minusta ainakin tuntui) ja pysäytti lopulta ultrakuvan. Sitten tuli lausunto; kyseessä oli sylkikivi. Ei näkynyt kasvainta. Kiveä ei ole mahdollista poistaa (liian pieni, sekoittuu varimassaan), mutta patin voi poistaa. HUOH! Pasikin oli jo siinä vaiheessa päässyt paikalle ja katsoimme toisiamme helpottuneina. Leikkaus on vielä edessä, mutta fiilikset ovat positiiviset ja lääkärikin oli luottavainen leikkauksen onnistumiseen Annan korkeasta iästä huolimatta.
Naistenpäivää vietin Itämerellä risteilyn merkeissä. Olin ensimmäistä kertaa Viking Gracella. Ihan mukava laiva, hieno, uusi ja vielä siisti. Tässä tsiikailen Jukka Poikaa.
Nimmarijonossa :)
Matkasuunnitelmia
Huhtikuun alussa, eli vajaan parin viikon päästä olemme Pasin kanssa lähdössä Italian Bergamossa käymään. Matkanjohtajan rooli on yllätysyllätys jälleen meikäläisellä, mutta ei haittaa. Suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa. Tähän mennessä on varattu yösija neljälle yölle, majapaikkana B&B Liberity. Käytin jälleen kerran Booking.comia, koska olen kokenut sen luotettavaksi ja edulliseksi välityssivustoksi. Valitsin tämän B&B:n hinnan ja hyvien asiakasarvioiden perusteella. Tärkeää oli tietenkin myös sijainti, Liberity sijaitsee alakaupungissa aivan keskustassa rautatieaseman läheisyydessä. Lennot on varattu jo aikaa sitten Ryanairilta n. 150e/hlö, lähtö Tampereelta.Pari päiväreissua olisi tarkoitus tehdä; Monza + Milano ja Comojärvi. Monzassa olisi hieno puisto katsottavana ja tietenkin Monzan kuuluisa moottorirata. Milanossa ainakin Duomo pitää katsastaa. Comojärvellä käydään ihastelemassa hienoja vuoristomaisemia ja onhan siellä muutamien kuuluisuuksien loma-asuntoja, jos vaikka näkisi George Clooneyn laiturinnokassa vilkuttamassa ;). Sitten jää vielä pari päivää Bergamossa hengailuun. Vajaata pariakymmentä lämpöastetta on luvattu, eli mukavat lomakelit näyttäisi olevan tulossa.
Siementä vakoon
Tällaisella kattauksella siemeniä lähdin tänä keväänä liikkeelle. Tuossa on siis tomaattilajikkeita "Marmande VR", "Outdoor girl" ja "Gardeners delight", chili "Jamaican Bell", mansikkakoiso, pikkubasilica ja kesäkukka miinanköynnös "White Feather". Sellainen alku siis.
Siemenet itivät pääasiassa hyvin. Mansikkakoisoa odottelen vielä.
Viime kesän aikana uudistin kukkapenkkiäni ja mm. paria tulppaanilajiketta istutin maahan. Nyt odottelen työni hedelmiä.
Mimmin kanssa baanalla
Mona ja Mimmi kyttäävät jotain ikkunasta
Knuutilan rannassa, näkymä Kulovedelle. Jäitä enää rannassa
Tuttua lenkkeilymaastoa melkein takapihalla.
Kommentit
Lähetä kommentti