Monan muistolle

 

Mona 11.2.2006-6.7.2021. Maailman ihanin ja kiltein, meidän oma hymytyttö💓

Tiistai oli suuren surun päivä, päivä jota ei koskaan toivonut tulevan😥. Nyt talo tuntuu tyhjääkin tyhjemmältä, suuri persoona on poissa. 

Mona kärsi viimeaikoina pahoista nivelrikko-ongelmista, joista aiheutuvaa kipua yritettiin lievittää lääkityksen lisäksi vesiterapialla ja laserhoidoilla. Lopulta tultiin kuitenkin siihen tilanteeseen, että hoidot eivät enää antaneet riittävästi vastetta ja tämä äärettömän raskas päätös oli tehtävä.

Mona pääsi Mimmi-siskon, Anna-äidin sekä Nato- ja Donna-tätien kanssa kirmailemaan vihreämmille niityille. Me jäimme nyt tänne kaksistaan pärjäämään ja pärjätäänhän me, mutta koville tämä nyt ottaa. Kai se aika sitten parantaa. Tuntuu niin oudolta, meillä on ollut koiria vuodesta 1995 ja tähän se sitten loppui. Vaikka realiteetit tietää, ei tähän vaan osaa varautua ja viimeisen menetys tuntuu niin musertavalta.

Mutta nyt on aika muistella meille maailman rakkaimman hymytytön vaiherikasta elämää.

Ja mistäpä nyt muusta aloitettaisiinkaan kuin vauvakuvista!

Mona syntyi meidän Annan vahinkopentueen 12.:sta pirpanana. Kaikenkaikkiaan pentuja syntyi 13 kpl, mutta viimeinen syntyi kuolleena. Tein tuolloin vuonna 2006 sivuston "Annan pennut", joka edelleenkin löytyy googlaamalla tuolla nimellä. 

Tässä ote liittyen Monan painon kehitykseen: " Sunnuntai 19.2.: Viimeisenä syntyneen tytön painon kehitys huolestutti meitä hiukan, mutta lauantaina 18.2. oli painoa tullut lisää yhtäkkiä 20g! Tuntui todella hyvältä! Nyt tyttö painaa 372g."

Kirppu eli Mona

Kyllä, tuo painon ja kehityksen seuranta oli tuolloin totista ja tarkkaa puuhaa :) Monalle tosiaan ostettiin äidinmaidon korvikettakin ja tarjottiin oikein Marimekon tuttipullosta kun tissiltä ei vaan saanut siinä vilinässä syötyä. Ei se korvikekaan maistunut ja onneksi sitten lopulta lytyi oikein superhyvä tissi ja siitä se kasvukäyrä lähti nousemaan.

Hyvin maistuu.

Siellä se jossakin Monakin on. Pennut ovat kasvaneet ja paistattelevat päivää terassilla. Isukkikin tuli kylään.

Ja tosiaan tästä pentueestä jäi meille Mimmi-sisko myös ja yhteiseloa riitti viimevuoden kevättalveen saakka.

Tässähän nämä, pieninä nappuloina

Ensimmäinen hinnalenkki yhdessä. Mona siinä vasemmalla on sitä mieltä että aivan turhaa puuhaa!

Omalla kalliolla. Mona ja Mimmi

Mona ja Mimmi nukkuivat lähestulkoon aina yhdessä.

Siinä sitä poseerataan. Tuo tyypillinen etujalkojen asento säilyi vielä näihin päiviin saakka.

Kyllä joutais jo lähtemään!

Ensialkuun kyllä mietimme, että otamme pentueesta vain yhden itsellemme, Mona oli jo valittu. Monalla oli todettu sydämen sivuääni ja tuntui oikealta jättää Mona meille. Pasi halusi kuitenkin sitten ottaa myös Mimmin.  

Monan sivuääni taisi hävitä aika pian ja Mona eli rankaongelmia lukuunottamatta aikalailla tervettä koiran elämää.

Tässä ollaan porukalla lenkillä. Ensimmäinen koiramme Donna ei ole enää kuvioissa mukana, Donna menehtyi 5.4💓. 

Mimmiä vähän ketuttaa taustalla :D.

Niin äitinsä näköinen!

💓

Siskon silmien ja korvien pesu kuului Monan bravuureihin.

Rentoregina. Kyllä Mona osasi tämän yksistäänkin köllöttelyn taidon, rennosti vaan.

Onnistuu se näinkin.

Tässä Mona pari viikkoa sitten. Oli vielä itse kiivennyt sohvalle💓

Eteisen ikkuna oli aivan paras tähystyspaikka. Ja tuo portaalla istuminen oli niin tyypillistä Monaa.

Siitä se sitten lähti..

Monan oma tuoli. Tässä oli mukava päivystellä kun porukat oli poissa.

Vesipeto. Frisbeen haku vedestä oli tyttöjen mielestä aivan parasta kesässä. Ja kyllä sitä saikin heittää. Hommahan meni niin, että Mimmi hiukan parempana uimarina ehti yleensä ensimmäisenä frisbeen kimppuun. Kun lähdettiin rantaa kohden uimaan, Mona tarrasi kiinni toiseen puoliskoon ja niin sitä yhteistuumin uitiin, kunnes Mimmi lopulta luovutti ja Mona sai uida frisbeen kanssa rantaan.
Monalla oli tosiaankin sellainen uintityyli, että Mona rynni veteen ja käytti lähinnä takajalkojaan ja uiminen näytti nyt  lähinnä räpiköinniltä😅, mutta hyvin meni niin kauan kuin voimaa riitti.

Heitä ny jo!! Tässä Knuutilan rannassa.

Mätsäri. Monan kanssa käytiin tasan yksissä mätsäreissä ja heti tuli pokaali. Ja miksi ihmeessä ei jatkettu? No, Mona oli aika uppiniskainen menijä kun sille päälle sattui ja se viimeinen kierros ei nyt mennyt aivan nappiin kun piti kaikki maailman hajut tsekata siitä areenasta ja siihen se keskittyminen nyt sitten meni. Myös agilityä aiemmin yritettiin, mutta oli paljon mukavampaa kiertää kuin ylittää ne esteet😅. Sisko sai sitten hoitaa senkin homman. Mona on aina ollut kyllä erinomaisen hyvä syömishommissa ja sohvalla makoilussa ja ne ovat kyllä erittäin tärkeitä juttuja nekin!
Ja on muuten komea pokaali!!

Hei me autoillaan. Mimmi ja Mona oikein viimeisen päälle turvallisesti uusissa hienoissa valjaissa. Luultavasti tässä matkalla Itä-Suomeen ja kyllä sinne aika usein matkattiinkin porukalla.

Ja tauot ne vasta kivoja oli!

Jännittävä Lapin-reissu. Poroja näkyvissä.

Kävimme Eläinystäväsi Lääkärissä Raholassa alusta loppuun saakka. Monalla nyt ei onneksi suurempaa vaivaa ollut, mitä nyt yksi varvas jouduttiin patin takia poistamaan jokunen vuosi sitten ja nyt sitten nämä viimevuosien nivel- ja selkäprobleemat.

Tässä Mona hierontakäsittelyssä ja laserhoidossa. PetCare Hanna-Kaisa Tanni, Tottijärvellä ottaa vastaan. Suosittelen!

Tähän kohtaan maininta Monan suosikkihoitopaikasta, Eläinhoitola Anandasta. Kaimallani Teijalla on siellä sydän paikallaan. Erinomaista hoitoa suurella sydämellä!! Ananda sijaitsee Horniontiellä Karkussa.

 

Kesän koittaessa yritimme vielä vesiterapiaa, mutta ei Mona siitä juurikaan välittänyt, eikä tilanne valitettavasti parantunut. Kaikkea kuitenkin piti kokeilla. Olin itse Monan kanssa vedessä ja kannattelin.

Ja jos jälleen palataan näihin Monan aivan suosikkijuttuihin, niin yksi syksyn kohokohtia oli tietenkin aarrejahti omenapuiden alla. Siinä on löytynytkin oikein jättikokoinen aarre ja tottahan se nyt täytyisi sisälle saada tuotua!

Ja muuten mitään ei oo tehty!!!

Valppaana ollaan.

Jos koti oli ykkönen niin naapurin tädin herkkupöytä oli vähintäänkin kakkonen. Niin mukava siellä oli käydä!

Lenkit metsässä olivat ihan parhautta.

Minä ja Mona.

Mitäpä tässä, jos sitä RUOKAA sais! Monaa ei tarvinnut koskaan kahta kertaa käskeä ruokakipolle. Ruoka maistui aivan loppuun saakka.

Tässä ollaan ruokaa vailla Enon Mummolassa.

Saiskos vielä lisää!

Seuraa jumppamatolla. 

Iloinen joukko ottamassa vastaan kotiintulijaa.

Aina mukana.

Pasi ja Mona Tampere-cityssä. Kuva tältä kesältä.

Parhaat ystävykset... ovat nyt taas yhdessä💓

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.

Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.

Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.

Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.

Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.

Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.

Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

Mona, olit meille kaikki kaikessa, suuri persoona. Ikävä on valtava💓