Moi vaan, täällä taas. Kylläpä tuntuu hienolta kun asiat alkavat arjessa lopultakin luistaa. Sain siis sen työkokeilupaikan, aivan mahtavaa! Pyrkimys oli siis saada terveydenhuoltoalalta sihteerin harjoittelupaikka ja jatkosuunnitelmana oli päästä alan koulutukseen ja tätä kautta kiinni ammattiin. Ja pisteenä iin päälle myös koulutuspaikka varmistui! On tämä nyt ihan käsittämätöntä kuinka voi kaikki lähteä rullaamaan näin hyvin, ei voi olla muuta kuin kiitollinen.
"Siinä vaiheessa kun 100% työhaluinen ihminen menettää työkykynsä työhönsä pää lyö todella tyhjää. Mitäs nyt? Miten tästä eteenpäin? Kyllä siinä aika hukassa on, tulevaisuudesta kun ei välttämättä ole mitään tietoa, eikä realistisesta työkyvystä."
Eli siinä mietteitä lähtötilanteesta ja nyt ollaan tässä pisteessä, nyt mä voin nähdä tulevaisuuteen. Ei se vielä välttämättä kovin kirkkaana siinnä horisontissa, mutta siintää nyt kuitenkin. Enempää en voi juuri nyt toivoa.
Reilu vuosi sitten asiaa lähdettiin työstämään, käytiin erilaisia aloja läpi etenkin siitä näkökulmasta, kuinka kykenen työskentelemään ammatissa ja mitkä ovat mahdollisuudet työmarkkinoilla. Tulos on mitä mahtavin! Ja suuri kiitos kuuluu myös konsultilleni Sarille Katja Noponen Oy:stä. Ilman häntä olisin ollut totaalisen hukassa tilanteeni kanssa. Hän auttoi minua löytämään oikean alan juuri minulle ja toimi linkkinä minun ja vakuutusyhtiön välillä ym. ym.
Tampereen Kuntouttamislaitoksessa minä nyt sitten istun tyytyväisenä tiskin takana asiakkaita palvelemassa työkokeilun merkeissä huhtikuun alkuun saakka. Opiskelut alkavat siitä sitten heti perään. Eli tosi hieno kevät tulossa, paljon uutta ja kivaa.
![]() |
Joku muukin on aika tyytyväinen oloonsa. Mona osaa kirjaimellisesti ottaa rennosti! |
Töihinpaluu on tehnyt mannaa mielialalle. Ja jotenkin tuntuu että muutenkin saa aikaiseksi enemmän asioita, kyllä ryhti elämässä naisen virkeänä pitää!
Neulominen on toden teolla vienyt mukanaan. Edelleen taidan harjoitella perustasolla mutta jotain uuttakin olen oppinut. Peruspalmikko taittui mallitilkkuun kaverin antaman ohjeen avulla aika kivuttomasti. Valepalmikkoa kokeilin lapasiin ja hyvät tuli! Ja uutta ideaa pukkaa. Enkä muuten pääse enää kaupassa lankalaarien ohi hypistelemättä ja useinmiten se ei siihen hypistelyyn jää😅
![]() |
27.1.17 Kulovesi, Nokia. (Honor 7, f/2.2 1/1302 4.5mm ISO50) |
![]() |
28.1. Siuron metsä |
Lämpö on herättänyt lintusetkin kevätmielelle. Onpa niin ihanaa kuunnella monenlaista laulantaa, siitä se kevätmieli itsellekin herää.
Ihastellaan vielä talvisia kuvia tammikuun puolelta. Kuloveden rantamaisemissa olimme koko porukalla ulkoilemassa.
![]() |
Siskokset 💗 |
![]() |
Mimmi |
![]() |
Pasi |
![]() |
Päivä 1: Vanha peltikatto revitty alas |
![]() |
Valmista! |
![]() |
Ja takaa... |
Remontti jatkuu nyt keväällä sit kellariremontilla, josta varmasti täällä blogissakin kertoilen. Katsotaan nyt kuka tai ketkä siihen ryhtyy, meillä itsellä ei ainakaan ole kykyä eikä taitoa ainakaan tässä alkuvaiheessa. Palataan tähän aiheeseen :)
Näihin kuviin ja tunnelmiin. Kevättalvi tuo tullessaan lisääntyvää valon määrää, ihania aurinkoisia päiviä, pidentyviä iltoja, kauniita auringonlaskuja.. Nauttikaa hyvät ihmiset🌞I'll be back!
Hieno tuo uusi peltikatto. Luultavasti nuo lumiesteet ovat myös käytännölliset teillä. En toki tiedä kuinka lumisia talvia teillä on ollut. Meidän täytyisi uusia sadevesijärjestelmä täällä Kokkolassa mutta en tiedä kuinka suuri tarve olisi vaihtaa myös katto. Täytyy tätä kysyä varmaan urakoitsijalta. Yhden mahdollisen yrityksen jo löysin mistä voisin kysyä tätä asiaa. https://www.sorasan.fi/salaojat
VastaaPoista