Neljä päivää on vaan niin toivottoman lyhyt aika katsella kaupunkia ihan rauhassa ja ajatuksen kanssa. Meilläkin meni välillä aikamoiseksi "juoksuksi" yrittäessämme kokea kaikkea mahdollista. Tässä vihonviimeinen osa uskomattomasta Pariisin reissusta. Ehdottomasti vielä joskus uudestaan <3
Luojalle kiitos Pariisin erittäin toimivasta Metro- ja RER- junaverkostosta. Mutta kyllä maan alla liikkumiseenkin kannattaa varata aikaa, etenkin ruuhka-aikaan. Juniin ei välttämättä mahdu, eräänkin kerran saimme sullottua itsemme vasta kolmanteen ja sielläkin seisoimme sitten matkan ajan kuin sillit purkissa. Siirtymiset linjojen välillä voivat olla pitkiä.
Mutta mutta, jatketaanpa nyt tutustumista meidän kokemaan Pariisiin ja lähdetään kahveelle Cafe Le Procopeen.
Cafe Le Procope
Matkaoppaassa oli maininta tästä Pariisin vanhimmasta kahvilasta. Tai oikeammin Le Procope on brasseria, jossa voi tuntea vanhan Pariisin tunnelmaa, samaa kuin mm. Voltaire aikanaan.
 |
Sisääntuloaula |
 |
Meidän kahvitteluhuone |
Ei, emme päässeet valkoisin pöytäliinoin verhotun pöydän äärren, paikallisen väestön pariin, ei suinkaan. Ihastelin upeaa sisääntuloaulaa, kunnes meidät ohjattiin viereiseen huoneeseen, jossa ei lisäksemme ollut ristinsielua, eikä niitä pöytäliinojakaan :) Tullessa meiltä toki tiedusteltiin mitä saisi olla ja ehkäpä muut tilat oli varattu lounastajille. Cappuchinojen hinnaksi tuli yhteensä n. 10€. Kallista toki, mutta mitään halpaa ei tästä paikasta odotettukaan. Kyllä puitteet oli upeat, ei voi moittia. Kun olimme lähdössä, huoneeseen ohjattiin ryhmä japanilaisia turisteja.. Turisteleilla taisi sittenkin olla oma sijoituspaikka :D
 |
Rue Princesse, St Germain |
Shakespeare and Company
Tämä tunnettu, historiallinen kirjakauppa sijaitsee Seinen varrella Rue de la Bucheriella, kivenheiton päässä hotellistamme. On erikoistunut pääasiassa englanninkieliseen kirjallisuuteen. Yläkertaan vievät kapeat portaat. Mielenkiintoinen paikka monine pikkuhuoneineen.
 |
Yläkerran pikkuhuoneen asukki. |
Pariisi on todellinen lukutoukan paratiisi. Kirjakauppoja nimittäin tuntuu löytyvän lähes jokaisesta kadun kulmasta ja ainakin ketjuliikkeet ovat avoinna iltamyöhään.
Seine
Tämän Pariisin halki kulkevan tärkeän joen pohjoista puolta kutsutaan oikeaksi rannaksi ja eteläistä vasemmaksi rannaksi. Sen vartta pitkin kulkevat molemmilla puolilla rantakadut. Monet nähtävyydet sijaitsevat näiden rantakatujen varsilla. Seinen ylittää 37 upeaa siltaa. Lähituntumaa siltoihin saimme jokiristeilyllä, josta jo aiemmin kerroinkin.
 |
Sillalla Seinen yllä, Pantheon taustalla. Lähempi tutustuminen jäi seuraavaan kertaan. |
 |
Seine, Eiffel-tornin lähistöllä. |
Pere Lachaise
Tämä hautausmaa on suosittu turistikohde. Jim Morrisonin hauta on yksi kuuluisimmista. Napoleon perusti hautausmaan vuonna 1804. Tätä nykyä hautausmaa on kooltaan 44 hehtaaria ja siellä on 70 000 hautaa. Melkoinen kuolleiden kaupunki. Pere Lachaiselle on haudattu monia kuuluisuuksia. Alueella on karttatauluja, joiden avulla haudoille voi suunnistaa. Tietääkseni myös pääsisäänkäynniltä saa kartan ostettua matkaan. Morrisinin hauta löytyi melko läheltä pääsisäänkäyntiä, hautausmaan alaosasta. Olimme liikenteessä jo melko myöhäiseen ajankohtaan, ruuhkaa ei ollut. Edith Piafin haudan olisin myös halunnut nähdä, mutta minulle kukkulan uloimpaan nurkkaan kiipeäminen oli mahdotonta. Olin kyllä tyytyväinen tähänkin kokemukseen. Suosittelen käymään.
 |
Pääsisäänkänti, Pere Lachaise |
 |
Jim Morrison |
Pigalle
Kyllä, Pigallen alueella on muutakin kuin Moulin Rouge ja läjä muita aikuisten juttuja :D Rue de Douailla on Pariisin kitarakauppojen keskittymä. Jokaisella liikkeellä on oma erikoistumisalueensa. Sähkökitaroiden lisäksi löytyy myös omat liikkeet, bassoille, viuluille, akustisille kitaroille ym.
Guitare Collection-liikkeessä ihastelimme upeita alkuperäisiä sähkökitaroita. Ovea siinä liikkeessä pidetään lukossa, myyjä sitten arvioi ketä päästää sisään. No, syystäkin, kun arvoa jokaikisellä kitaralla on pöyristyttävän paljon.
 |
Boulevard de Clichy, M Pigalle |
 |
Ravintolan edustalta |
Vielä muutama kuva
 |
Rue Saint-Severin, vasemmalla Saint Severin keskiaikainen kirkko Latinalaiskorttelissa, lähellä hotelliamme. |
 |
Notre Dame |
 |
Paris by night tour, Champs Elysee |
 |
Paris by night tour, jokiristeily |
Mahtavaa oli, see you next time <3 Au revoir! A bientôt!
Kommentit
Lähetä kommentti