Vain elämää, Tepas style, välillä hyvillä, jopa upeilla fiiliksillä

Heips, yllättäen on taas melkein kuukausi vierähtänyt edellisestä postauksesta. Ja mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua tänä aikana... Musta on tullut eläkeläinen ja mua on titutuleerattu veteraanisiirrokkaaksi!! Huikeata, kuinka moni päälle nelikymppinen saa kokea tällaista, mä kysyn vaan :D Eli siis määräaikainen kuntoutustuki myönnettiin lopultakin kuuden kuukauden odottelun jälkeen. Voin kertoa että olin kyllä onneni kukkuloilla siinä kohtaa. Odottelu on niin äärimmäisen turhauttavaa ja tuo päätös oli todella iso asia minulle. Työkokeilupaikkaa etsitään edelleen, tämä ei ole sitä asiaa muuttanut mihinkään. Ja 25 vuotta sydämensiirrosta, ehkä näillä meriiteillä on jo todellakin veteraanisiirrokas. Ei ihan perussettiä ;)

Siitä on nyt pari vuotta kun tämä sottiisi selän kanssa alkoi. Enpä olisi silloin uskonut että lopputulos on tämä. Ai että mä pidin työstäni ja tunsin silloin itseni tarpeelliseksi. Töihin piti kammeta vaikka illat ja yöt oli yhtä helvettiä kipujen kanssa, ei järjen häivää. Mutta töissä sai liikkua ja ajatukset muualle.. No tulihan se stoppi sitten lopulta lokakuun lopussa ja sairaslomalle oli jäätävä.

Mutta... Eipä asiat murehtimalla parane. Tilanne on nyt tämä ja selän ehdoilla mennään eteenpäin. Mä nautin siitä että selkä kestää tällä hetkellä yhden kuntosalitreenin ja pari vesijuoksutreeniä viikossa. Ja päälle päivittäiset kävelylenkit. Toivon että lihasvoimaa tulisi pikkuhiljaa takaisin jalkoihin ja selkään ja selkä vahvistuisi fysioterapeuttien antamien ohjeiden avulla. Silloin pari vuotta sitten en olisi uskonut tätä sanovani.. "Hitaasti hyvä tulee". Mä ainakin toivon niin! Toistaiseksi Pilates-harjoittelukin on liian vaativaa, eli edistyminen on oikeasti tooodella hidasta. Joka tapauksessa uusi leikkaus pyritään välttämään.

Onni on kyky liikkua!

Noniin, siirrytäänpä nyt tärkeämpään aiheeseen, eli meidän ihaniin koiravanhuksiin <3 Mimmi on hienosti pärjännyt keuhkobronkiittinsa kanssa. Suun kautta annettavaa kortisonia on pikkuhiljaa ajettu loppuun ja pari kertaa päivässä Mimmi imee kortisonia keuhkoihinsa. Ysköksiä tulee kyllä, mutta harvakseltaan. Monan varvasamputaatio olikin lopulta hankalampi juttu. Kun haava pääsi tulehtumaan, sen paraneminen on nyt sitten vähän kestänyt. Edelleen siis satelliittikuuppa päässä, ei lenkkeilyä, tassu pitää suojata, ym. kivaa. Nyt tassu alkaa jo näyttää niin hyvältä, että ensviikolla Mona saa varmasti vapautuksen kauluristaan ja pääsee taas lenkille ja haistelemaan tienoon uudet uutiset :) Ja pääasia on se että se patti oli vaaraton, eli ei syöpää!!!!

Monan tilanteen takia peruuntui veteraanisiirrokastapaaminen Espoossa kun hoitoon ei voinut viedä. Päiväseltään ajeltiin eilen sitten Raumalla. Tässä muutama kuva upeasta vanhasta Raumasta, joka on muuten myös Unescon maailmanperintöluettelossa.

Meren löytäminen teetti tiukassa aikataulussa hiukan töitä, mutta pääsimme lopulta rantaan ja meren äärellä. Ja merihän oli pakko nähdä kun kerran merenrantakaupungissa oltiin :D

Matkalla satamaan möyrin pusikon läpi, kun sain päähäni kuvata näitä vaunuja... 

Täällä olimme jo niin lähellä, mutta niin kaukana.

Ennen lähtöä vatsat täyteen nepalilaista herkkua.

Matkalla pistäydyttiin vielä katsomassa keskiaikaista Pyhän Marian kirkkoa. Kesäkausi on ohi, joten ei ollut enää avoinna.

No sitten vielä yksi juttu, meidän saunan eteinen sai lopultakin uuden ilmeen!

Tästä lähdettiin liikenteeseen

Maalausurakka valmis

Ja ihan itte omakätisesti me Pasin kanssa maalattiin tää. Vielä pitää vaihtaa lattiamatto, kiinnittää seinään uusi patteri, naulakot, taulut... Mut tää oli jo työvoitto meille! Nyt mä pääsen  välimeren tunnelmiin heti kun vaan astun tähän tilaan <3 Mitäs maalattais seuraavaks :D Joo ei ihan heti, lepuutan roppaa tovin...

Ihanat lenkkeilymaisemat meillä ihan omasta takaa <3