Moi,
On kulunut about vuosi siitä kun tämä selkähelvetti alkoi. Nyt jälleen sairaslomalla. Ei olisi vuosi sitten tullut millään tapaa mieleen, että selkä ei paranisi. Tähän aikaan on kuulunut paljon toivoa ja epätoivoa, iloa ja ahdistusta. Positiivisuus, se on vienyt minua eteenpäin, usko parempaan.
Vuosi sitten kamppailin kovien kipujen kanssa, jotka rampauttivat elämääni erittäin vahvasti. Tyhmä ja idealisti kun olin, pyristelin töissä ja ajattelin, että kyllä tämä tästä. Kyllä mä pärjään. Päivät vielä jotenkin menivät, kun pysyin liikkeessä, mutta yöt olivat yhtä helvettiä. Sukkia en enää pitkilleen ollut saanut itse jalkaani, mutta siitä huolimatta vaan töihin oli päästävä... No, lopultahan ne kipujen syyt selvisivät, tuli eteen pitä sairasloma ja lopulta leikkaus helmikuussa. Leikkaukseen pääsy kesti kuitenkin suhteellisen kauan. Tapahtuiko sen takia jotain peruuttamatonta?
Leikkauksen jälkeen odotukset olivat positiiviset ja olin todellakin varma, että selän tilanne normalisoituisi kuin taikaiskusta. Kuntoutin itseäni aktiivisesti ja tein kaiken, niinkuin ohjeistettu oli. Hieman toki ihmettelin sitä, että aivan kaikki oireet eivät olleet kadonneet. Hermo-oireita jaloissa oli edelleen. Lievempänä toki tietenkin, kramppauksen pelkoa ei enää ollut.
Huhtikuussa palasin työhöni ja siitä lähtien olen tähän saakka yrittänyt jotenkuten rimpuilla töissä, mutta eihän siitä ole mitään tullut. Vähänkin enemmän rasitusta, niin alaselkä kipuilee vahvasti, kramppaa koko selän ja tuikkii hermo-oireita jalkoihin. Kesällä kun jouduin jälleen hakemaan osasairaspäivärahaa, selän tilanne paheni nopeasti siihen tilanteeseen että uuden pullistuman pelko oli todellinen. Niin paljon kivut muistuttivat minua niistä viimetalvisista. Jos olet kerran kokenut pahat hermokivut, teet mitä tahansa välttääksesi niitä tulevaisuudessa.
Loppukesästä tajusin, että jotain on tehtävä, työssäni en pysty millään jatkamaan normaalin työajan puitteissa ja normaalilla työrytmillä. Hain eläkevakuutusyhtiöltä tukea uudelleenkoulutukseen. Minua kiinnosti ja kiinnostaa erittäin paljon ravinoneuvojan koulutus. Kultainen ajatukseni oli, että saisin luettua itselleni ammatin, josta pystyisin suoriutumaan selkäni ongelmista huolimatta. Koulutus olisi ollut monimuotokoulutusta, ainoastaan viikonloppu tai pari kuukaudessa opiskelua luennoilla. Selkä olisi juuri kestänyt tällaisen koulutusmuodon, mutta ei viitenä päivänä viikossa koulunpenkillä istumista.
Varmaankin jo arvasitte, että homma meni mönkään. Tuli kieltävä päätös, joka pohjautui aikaisempaan koulutukseen. Minullahan on alla vaatetusteknikon koulutus ajalta kivi ja taltta ja viimeisimpänä merkonomin koulutus. Olin aivan maani myynyt, tuntui että mattoa vedetään aina vaan jalkojeni alta, teinpä mitä hyvänsä. Olin todella stressaantunut.
Tämä selkäsairaus ei varmasti nyt tällä hetkellä tuntuisi niin pahalta ja epäreilulta jos minulla ei olisi tällaista terveystaustaa. Aikanaan jouduin luopumaan todella monesta asiasta sydänsairauteni takia. Sydämensiirto toki korjasi osittain asiaa, mutta nyt kaikki jo vuosia vuosia sitten kokemani painaa vaakakupissa lisätaakkana. Enkä tässä nyt mitään sääliä kaipaa, asia vaan on niin.
No, kokosin itseni ja valitin päätöksestä. Tuli jälleen kielteinen vastaus. Se siitä sitten. Onneksi alkuperäinen päätös ei ollut kuitenkaan täysin kielteinen. Minulle tarjottiin mahdollisuutta ammatilliseen kuntoutukseen eläkevakuutusyhtiön turvin. Tavoitteena on siis löytää työkokeilun kautta uusi työ ja työpaikka, jossa selkäni tilasta huolimatta pystyisin työskentelemään. Pyysin välittömästi konsulttiapua, koska tiesin että sellainen palvelu on eläkevakuutusyhtiön kautta käytettävissä. Pari kertaa olen käynyt keskustelemassa konsulttini kanssa ja yhdessä yritetään miettiä, mikä musta tulee isona. Ei ole helppo juttu, kymmenen vuotta Citymarketin leivissä on pitkä aika. Mitä sitä ihminen enää osaa? Olen aina tehnyt fyysistä työtä, mitäs nyt kun en enää pystykkään? Ikää on jo yli 40, kuinka monta kertaa voi vielä yrittää? Kestääkö mun selkä mitään? No, kyllä jotain ajatuksia on jo tullut mutta aikalailla lähtökuopissa vielä ollaan.
Mutta hemmetti, aika tyytyväinen olen itseeni, että ylipäätään otin itseäni niskasta kiinni ja aloin miettimään tulevaisuuttani ajoissa ja hain Ilmariselta tukea.
Tiedän, että on paljon selkäpotilaita, jotka kärsivät jatkuvista pahoista kivuista. Ehkäpä yrittävät kivuista huolimatta pysytellä töissäkin. Jokaiselle kokemukset ovat henkilökohtaisia ja minulle tämä selkäsairaus on ollut pysäyttävä ja elämänlaatua heikentävä.
Onnellinen tällä hetkellä olen siitä että minulla on maailman ymmärtäväisin ja epäitsekkäin mies. Ilman häntä en tästä olisi millään selvinnyt. Minussa on ollut kyllä kestämistä, voin sanoo. Ja te ystävät, jotka olette tukeneet minua, kiitos <3. Tämän vuoden aikana olen itkenyt enemmän kuin koskaan, siltä ainakin on tuntunut. Aina olen kuitenkin yrittänyt löytää jotain positiivista asioista ja pysyä positiivisena. Eikä tämä terveydentila kuolemaksi ole. Loppujenlopuksihan kaikki on ihan hyvin.
On kulunut about vuosi siitä kun tämä selkähelvetti alkoi. Nyt jälleen sairaslomalla. Ei olisi vuosi sitten tullut millään tapaa mieleen, että selkä ei paranisi. Tähän aikaan on kuulunut paljon toivoa ja epätoivoa, iloa ja ahdistusta. Positiivisuus, se on vienyt minua eteenpäin, usko parempaan.
Vuosi sitten kamppailin kovien kipujen kanssa, jotka rampauttivat elämääni erittäin vahvasti. Tyhmä ja idealisti kun olin, pyristelin töissä ja ajattelin, että kyllä tämä tästä. Kyllä mä pärjään. Päivät vielä jotenkin menivät, kun pysyin liikkeessä, mutta yöt olivat yhtä helvettiä. Sukkia en enää pitkilleen ollut saanut itse jalkaani, mutta siitä huolimatta vaan töihin oli päästävä... No, lopultahan ne kipujen syyt selvisivät, tuli eteen pitä sairasloma ja lopulta leikkaus helmikuussa. Leikkaukseen pääsy kesti kuitenkin suhteellisen kauan. Tapahtuiko sen takia jotain peruuttamatonta?
Leikkauksen jälkeen odotukset olivat positiiviset ja olin todellakin varma, että selän tilanne normalisoituisi kuin taikaiskusta. Kuntoutin itseäni aktiivisesti ja tein kaiken, niinkuin ohjeistettu oli. Hieman toki ihmettelin sitä, että aivan kaikki oireet eivät olleet kadonneet. Hermo-oireita jaloissa oli edelleen. Lievempänä toki tietenkin, kramppauksen pelkoa ei enää ollut.
Huhtikuussa palasin työhöni ja siitä lähtien olen tähän saakka yrittänyt jotenkuten rimpuilla töissä, mutta eihän siitä ole mitään tullut. Vähänkin enemmän rasitusta, niin alaselkä kipuilee vahvasti, kramppaa koko selän ja tuikkii hermo-oireita jalkoihin. Kesällä kun jouduin jälleen hakemaan osasairaspäivärahaa, selän tilanne paheni nopeasti siihen tilanteeseen että uuden pullistuman pelko oli todellinen. Niin paljon kivut muistuttivat minua niistä viimetalvisista. Jos olet kerran kokenut pahat hermokivut, teet mitä tahansa välttääksesi niitä tulevaisuudessa.
Loppukesästä tajusin, että jotain on tehtävä, työssäni en pysty millään jatkamaan normaalin työajan puitteissa ja normaalilla työrytmillä. Hain eläkevakuutusyhtiöltä tukea uudelleenkoulutukseen. Minua kiinnosti ja kiinnostaa erittäin paljon ravinoneuvojan koulutus. Kultainen ajatukseni oli, että saisin luettua itselleni ammatin, josta pystyisin suoriutumaan selkäni ongelmista huolimatta. Koulutus olisi ollut monimuotokoulutusta, ainoastaan viikonloppu tai pari kuukaudessa opiskelua luennoilla. Selkä olisi juuri kestänyt tällaisen koulutusmuodon, mutta ei viitenä päivänä viikossa koulunpenkillä istumista.
Varmaankin jo arvasitte, että homma meni mönkään. Tuli kieltävä päätös, joka pohjautui aikaisempaan koulutukseen. Minullahan on alla vaatetusteknikon koulutus ajalta kivi ja taltta ja viimeisimpänä merkonomin koulutus. Olin aivan maani myynyt, tuntui että mattoa vedetään aina vaan jalkojeni alta, teinpä mitä hyvänsä. Olin todella stressaantunut.
Tämä selkäsairaus ei varmasti nyt tällä hetkellä tuntuisi niin pahalta ja epäreilulta jos minulla ei olisi tällaista terveystaustaa. Aikanaan jouduin luopumaan todella monesta asiasta sydänsairauteni takia. Sydämensiirto toki korjasi osittain asiaa, mutta nyt kaikki jo vuosia vuosia sitten kokemani painaa vaakakupissa lisätaakkana. Enkä tässä nyt mitään sääliä kaipaa, asia vaan on niin.
No, kokosin itseni ja valitin päätöksestä. Tuli jälleen kielteinen vastaus. Se siitä sitten. Onneksi alkuperäinen päätös ei ollut kuitenkaan täysin kielteinen. Minulle tarjottiin mahdollisuutta ammatilliseen kuntoutukseen eläkevakuutusyhtiön turvin. Tavoitteena on siis löytää työkokeilun kautta uusi työ ja työpaikka, jossa selkäni tilasta huolimatta pystyisin työskentelemään. Pyysin välittömästi konsulttiapua, koska tiesin että sellainen palvelu on eläkevakuutusyhtiön kautta käytettävissä. Pari kertaa olen käynyt keskustelemassa konsulttini kanssa ja yhdessä yritetään miettiä, mikä musta tulee isona. Ei ole helppo juttu, kymmenen vuotta Citymarketin leivissä on pitkä aika. Mitä sitä ihminen enää osaa? Olen aina tehnyt fyysistä työtä, mitäs nyt kun en enää pystykkään? Ikää on jo yli 40, kuinka monta kertaa voi vielä yrittää? Kestääkö mun selkä mitään? No, kyllä jotain ajatuksia on jo tullut mutta aikalailla lähtökuopissa vielä ollaan.
Mutta hemmetti, aika tyytyväinen olen itseeni, että ylipäätään otin itseäni niskasta kiinni ja aloin miettimään tulevaisuuttani ajoissa ja hain Ilmariselta tukea.
Tiedän, että on paljon selkäpotilaita, jotka kärsivät jatkuvista pahoista kivuista. Ehkäpä yrittävät kivuista huolimatta pysytellä töissäkin. Jokaiselle kokemukset ovat henkilökohtaisia ja minulle tämä selkäsairaus on ollut pysäyttävä ja elämänlaatua heikentävä.
Onnellinen tällä hetkellä olen siitä että minulla on maailman ymmärtäväisin ja epäitsekkäin mies. Ilman häntä en tästä olisi millään selvinnyt. Minussa on ollut kyllä kestämistä, voin sanoo. Ja te ystävät, jotka olette tukeneet minua, kiitos <3. Tämän vuoden aikana olen itkenyt enemmän kuin koskaan, siltä ainakin on tuntunut. Aina olen kuitenkin yrittänyt löytää jotain positiivista asioista ja pysyä positiivisena. Eikä tämä terveydentila kuolemaksi ole. Loppujenlopuksihan kaikki on ihan hyvin.
Kommentit
Lähetä kommentti