Kotiseudulta paluun jälkimainingeissa
Siellä kotiseudulla tuli vietettyä mukavat pari viikkoa, josta kirjoittelinkin edellisessä tekstissäni. Idästä palattuamme meillä oli vielä reilu pari viikkoa ihanaa lomaa edessä. Suunnittelimme että veisimme koirat hoitoon ja lähtisimme Hangon suuntaan ajelemaan ja kiertäisimme rannikkoseutua parin, kolmen yön verran. No, reissu jäi tekemättä ja arvatkaapa miksi! Auto jälleen vaihteeksi piiputti ja tuli sen verran kallis vesipumppuremontti että reissu jäi tekemättä. Jos positiivisesti ajatellaan, hyvä ettei se pumppu hajonnut lopullisesti matkalla Joensuusta tänne Siuroon.
Jokiristeilyllä Purimolla
 |
Hämeenkyröstä, Frantsilan Kehäkukan laiturista lähdettiin risteilemään Pappilanjoelle. Kuuma päivä oli jälleen ja hattu olisi ollut todella tarpeen. Oikein mukava risteily oli, mutkitteleva joki avasi hienoja näköaloja reitin varrelle. Tunnelma oli oikein leppoisa |
 |
M/S Purimon kapteeni Seppo Savolainen. Oikein lupsakka kapteeni meillä. |
 |
Kaunis joki. |
 |
Frantsilan Kehäkukan viljelyksiä |
 |
Ihana seinämaalaus rakennuksen palomuurissa. |
Risteilyn päätteeksi herkuttelimme Frantsilan Kehäkukassa seisovan pöydän antimilla. Kaikki tarjottavat herkut ovat ravintolassa kasvisruokia.
 |
Sattumankauppa Häijäässä. Täällä myydään kaikkea ihanaa vanhaa tavaraa. Tälläkin kertaa lähti jotain pientä matkaan. Tässä pihassa totesimme että auto on aikalailla sippi ja korjaamolle on vietävä. |
Pyöräretkellä
Vaikka auto oli huollossa, emme tyytyneet kärvistelemään kotona, vaan päätimme lähteä pyöräretkelle Pyynikin uimarannalle. Mukava retki, tosin hyydytti meidät täydellisesti. Sisulla poljimme Pasin kanssa kotiin. Pispalan mäet veivät kyllä viimeisetkin mehut, aikamoista puurtamista siinä helteessä! Huhheijaa, ei ehkä ihan heti uudestaan! Kun pääsimme lopulta kotiin, Pasille soitettiin että auto olisi valmis haettavaksi ja päivän päätteeksi Pasi lähti vielä pyörällä sitä hakemaan! Tässä muutama kuva matkanvarrelta.
 |
Hinttalan museo. Ensimmäisenä etappina meillä oli Hinttalan museoalue. Päätimme aivan extemporee siellä ohimennen pysähtyä. No, tottakai se oli suljettuna, just meidän tuuria |
 |
Pyöräilimme Pyhäjärven maisemareittiä ja upeita maisemia sieltä löytyikin. Lisäksi siellä puiden katveessa ja järven rannalla pyöräily tuntui virkistävältä. Voin ehdottomasti suositella reittiä. Tämä ja alla olevat kuvat on otettu reitin varrelta. |
 |
Tampereen Rantatietä pyöräilimme paluumatkalla. |
Särkänniemessä
Pidän huvipuistoista, mutta en pidä niistä lukuisista hurjasti pyörivistä ja vemputtavista vempaimista. Olen tyytyväinen jos pääsen Tukkijokeen ja Koskiseikkailuun. Tällä kertaa haaveilin pääseväni myös kesän uutuuteen Speedboatiin. Oli tulossa todella kuuma päivä ja kaikki vähänkin vilvoittava tulisi tarpeeseen. Speedboat ei loppujenlopuksi lähtenyt ajoon meidän vierailun aikana, jäi kieltämättä vähän harmittamaan.
 |
Mää en käsitä, miks kukaan muu ei meidän lisäksi huutanut viimesessä laskussa :) |
 |
Angry Birds Landissa |
 |
Ihania istutuksia |
 |
Särkänniemen jälkeen pistäydyimme Sadun kanssa vielä Tallipihalla pienissä käsityöläis-putiikeissa. Vossikka-ajelulle pääsimme myös. |
Sairaalakeikka
Hellettä oli siis kestänyt lähes koko loman ajan ja koiratkin olivat jo aikalailla väsyneitä, vaikka viilennettiinkin välillä järvessä uittamalla. No, kolmannella lomaviikolla sattui sitten ikävä välikohtaus. Koirat kävivät kiinni toisiinsa ja me Pasin kanssa niitä erottamaan. Siinä tohinassa sain sitten aikas pahan pureman vasempaan käteeni ja päädyin Nokian ensiavun kautta Taysiin tiputukseen. Viisi yötä siellä osastolla sitten meni maatessa. Haavoja oli kaksi, toinen melko syvä ja luun kohdalla ranteessa. Yksi ainut tikki laitettiin siihen syvempään haavaan. Melko hyvin ovat haavat parantuneet kaikesta huolimatta. Tapahtunut tietenkin harmittaa, mutta minkäs noille voi. Koirat säästyivät vammoitta, ihme kyllä ja onneksi <3
Päiväreissu Kangasala-Valkeakoski-rintamalla
Lomaa oli vielä onneksi jäljellä ja päätimme lähteä ajelemaan Kangasalan suuntaan.
 |
Kangasala, Vehoniemen automuseo. Paljon katseltavaa ja kuvattavaa autoista kiinnostuneille riittää. Tällä kertaa ihastuin tähän pienen pieneen menopeliin. |
 |
Kangasalan lepokoti. Tässä rakennuksessa toimii Kangasalan kädentaitajien kesäpuoti. Viehättävä rakennus ja ihana puoti |
 |
Puodista lähti mukaan tämä Merja Lampisen ihana turkoosinsininen kulho. |
 |
Valkeakoski. Meidän hiihtäjälegendamme Veikko Hakulisen patsas. |
 |
Kulttuuripaja Jylhävaarassa oli taidetta tarjolla. Herra Ylpön työt miellyttivät minua erityisesti. |
Päiväreissu Vesilahteen
 |
Pizzeria Makasiini, Vesilahti |
 |
Todella hyvää! |
 |
Savipaja Samotissa kävin ensimmäistä kertaa, aivan mahtava valikoima kaikenlaisia saviesineitä. MM. tällainen muki lähti sieltä mukaan.
|
 |
Klaus Kurjentiellä |
Sambakulkue, Tampere
Tampereen kukkaisviikot päätti huikea sambakulkue Tampereen keskustassa. Tässä tunnelmia sieltä.
Samalla reissulla kävimme katsomassa vuosi sitten avattua Uittotunnelia Näsijärven rannalla.
Sorsapuistossa kirpputorimeininkejä, Tahmelan rannassa Pispala Folkkia
Noniin, nyt alkaa loma olla jo lopuillaan ja alkaa jo hengästyttää tämä meininki. Tässä vielä tunnelmakuvia Tampereen Sorsapuistossa järjestetystä kirpputoritapahtumasta sekä pikaisesta pistäytymisestä Pispala Folkkiin
Meillä Siurossa
 |
Mamma komensi välillä Pillin ja Pullan rappusille jäähylle |
 |
Ihana, seesteinen paikka kuloveden rannalla. Minun ja Mimmin oma paikka |
Kommentit
Lähetä kommentti