Siirry pääsisältöön

Kukkien loistoa Tepan puutarhassa

Terassilta kuvattuna meidän giganttimainen omenapuumme lähes täydessä kukassa. Vasemmalla näkyy päärynäpuu (riippukeinu kiinnitetty siihen). Päärynän kukinta on myös runsasta tälläkin hetkellä.

 Hedelmäpuut

Juuri tällä hetkellä meidän kaksi omenapuutamme ovat loisteliaan komeassa kukassa. Aivankuin valkoinen pilvi olisi vallannut tonttimme. Kaunista, ei käy kiistäminen ja tätä kauneutta saa kyllä ihastella nyt koko Siuron alueella ja luultavasti monella muullakin asuinalueella. En muista, koska viimeksi kukinta olisi ollut näin runsasta. Viime vuonna kukinta jäi toispuoleiseksi ja siltikin taistelimme omenamäärän kanssa, kuinkahan tänävuonna mahtaakaan käydä!

Tästä kuvasta käy aika hyvin selville omanapuumme suuruus. On olemassa sellainen teoria, että tämä puu sijaitsisi vesisuonen päällä. En ole kyllä missään, koskaan nähnyt vastaavankokoista omenapuuta. Lajikkeesta ei ole tarkkaa tietoa, mutta voisi olla Antonovka.






Luumupuu ehtikin jo kukkia kun helteet iskivät kovina kylmän jakson jälkeen. Kukinta oli tänävuonna erittäin lyhyt ja kovan tuulen ja sateen myötä kukat karisivat. Kukintaa oli jatkunut ainoastaan vajaan viikon ja pölyttäjiä ei vielä tuolloin ollut paljoakaan liikkeellä. Kukinta oli kylläkin runsasta, mutta sato voi silti jäädä vähäiseksi.

Kirsikkapuiden kukinta oli myöskin erittäin runsasta. Oheisessa kuvassa oleva puu on lähtenyt aiemmin jo kuivuneen ja kuolleen puun juuriversosta. Puusta alkaa olla jo suurin osa naapurin puolella, joten pientä karsimista lienee lähiaikoina tiedossa . Juuriversosta kasvanut puu on nyt nelisen vuotta vanha ja kasvanut sekin jo lähes huomaamatta huomattavan suureksi.

Naapurin puolelta otettu kuva, vasemmalta oikealle kirsikkapuu, omenapuu ja luumupuu

 Terassin portaat

 Kukkaloiston ihastelun ohessa saimme vihdoinkin aikaiseksi aloittaa terassin rappujen valmistuksen. Kestopuu on materiaali ja runko on nyt valmis. Ylimmän rappusen korkeutta joudumme vielä fiksaamaan, mutta hyvät niistä tulee. Tässäpä vähän tilannekuvaa eiliseltä.

Siinä itse maestro, homma hallussa. Alustan passauksesta huolehdin vatupassivastaavana minä.

Helppohan se oli annettujen mittojen mukaan sahailla.

Mimmillä oli aikalailla epäilyksiä uusien portaiden suhteen...

Kukkaloistoa muualla puutarhassa

Viime syksynä uusittu perennapenkki, uudet sipulikukat kukkivat



Sireenin kukat alkoivat avautua eilen.


Norjanangervo. Leikkasin tämän vanhan pensaan aivan juuresta toissa syksynä, koska kukinta oli huonoa ja pensaan muoto epätyydyttävä. Tarkoituksena oli alunperin kaivaa koko juurakko pois ja laittaa ruusu tilalle. Se jäi tekemättä ja nyt tämä Norjanangervo palkitsee säästymisen upealla kukinnallaan.
Tomaatit ulkoilemassa
Leppäkerttu luumupuun lehdellä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kellarin täysi muodonmuutos

Kuva 1. Lähtötilannetta Moikka. Olen jonkun kerran jo viitannut talomme kellariremonttiin. Tila on nyt valmis ja nyt on aika syventyä remonttiin ja muutoksiin täysillä. Lähdemme etenemään todellakin aivan pohjalta ja suunta on vain ja ainoastaan ylöspäin. Turvallista matkaa! Pientä alustusta Vuonna 2000 me muutimme tähän 1956 rakennettuun rintamamiestaloon. Paria vuotta myöhemmin teetimme suuren remontin, jonka yhteydessä oli tarkoitus remontoida myös kellarikerros. Remontin laajuus yllätti sillä kertaa ja kellariremontti jäi hamaan tulevaisuuteen. Siitä saakka kun muutimme tänne, Pasi on haaveillut saavansa oman soittokämpän kellariin. Saimme aikoinaan itse piikattua vanhan sementtilattian pois, mutta siihen se sitten jäikin. Raha ratkaisee. Lainatilanteen parantuessa meillä oli lopultakin mahdollisuus rahoittaa tämä remontti. Talo on salaojitettu ja patolevy kiertää muuria. Ei ulkopuolista eristystä. Suunnitelma Suunnitelmana on saada kellariin harrastetila, jossa o...

Syksyinen päiväreissu Kustaviin

  Sunnuntaina aamutuimaan lähdimme viemään Monaa päivähoitoon hoitolaan ja sitten nokka kohti Kustavia. Alkuperäinen suunnitelma oli käydä Hangossa kuvausreissulla, mutta se reissu olisi vaatinut yöpymisen jossain siellä suunnilla ja sopivaa majoitusta ei löytynyt millään. Monakin olisi joutunut yöpymään hoitolassa, joten jätimme Hangon ympäristöineen suosiolla ensi kesään. Toiveissa olisi saada otettua hyviä lintukuvia ja ehkäpä joku uusi lajikin tulisi vastaan. Siuro-Yläne-Uusikaupunki-Kustavi-Vuosnainen-Kustavi-Mynämäki-Siuro Matkaan Syksyisen aamun usvaa vielä näkyvissä, vaikka aurinko oli jo aikaa noussut. Heinijärventieltä kuvattu. Hauska idea ja olipa kauniina säilynyt kukkapelto💓 Tie 249, pian Sastamalassa. Sastamalasta lähdemme ajamaan Pyhäjärven etelänpuoleista reittiä ja saavumme Yläneelle. Tieltä pilkottaa mielenkiintoisen näköinen kirkko, tutustummepa seuraavaksi siihen. Yläneen Pyhän Olavin kirkko Komea punainen puukirkko sieltä ruskan värjäämien puiden takaa pilkist...

Hattulan Pyhän Ristin kirkko

Yksi tämän kesän löydöistä. Löysin tämän kirkon netissä surffaillessani, jotain tietoa holvikaarista taisin onkia. Nuo upeat holvikaaret ja etenkin seinämaalaukset iskivät tajuntaani. Kun tajusin, että Kirkon sijainti on järkevän matkan päässä kotoa, päätin vierailla paikanpäällä. Keskiaikaiset kirkot kiinnostavat aina ja etenkin tällaiset aarteet. Sisäänkäynti hautausmaan puoleisesta portista. Tälle rautakehikolle en löytänyt merkitystä. Hieno. Kellotapuli. Yläosa on vuodelta 1813. Historia Hattulan Pyhän ristin kirkko on Hämeen vanhin kirkko. Nykyarvioiden mukaan tämä täysgotiikkaa edustava kirkko on rakennettu 1400-luvulla. Keskiajalla tunnettu pyhiinvaelluskohde. Asehuonetta lukuun ottamatta kirkko on rakennettu lähes kokonaan tiilestä, josta johtuen kirkon rakennusvaiheet on yhdistetty Hämeen linnan rakennusvaiheisiin. Molemmat sijaitsevat Hämeen Härkätien läheisyydessä. 1400-luvun loppupuoli ja 1500-luvun alku olivat Hämeen linnan loi...