Siirry pääsisältöön

Rokkia ja romantiikkaa Turussa


Lauantaina tuli kuluneeksi 22 vuotta siitä hetkestä, kun tapasin mieheni Pasin ja aloimme seurustella. Herrajestas kun aika kuluu ja kuinka vanhaksi sitä oikein itsensä tuntee kun sanoo tuon numeron ääneen. Hui, olen siis viettänyt yli puolet elämästäni tuon saman miehen kanssa. Toivottavasti tulevaisuus tuo toiset moiset lisää <3

Kuinkas sattuikaan, tähän samaan ajankohtaan sattui Danko Jonesin keikka Turun Klubille. Liput ostin ennakkoon jo aikaa sitten. Hyvä niin, koska keikka oli loppuunmyyty. Olemme armottomia Dankon faneja ja muutama keikka on tullut nähtyä vuosien aikana.

Turkuun




Matkaan lähdettiin lauantaina junalla aamupäivästä ja Turussa oltiin hyvissä ajoin. Sää oli aivan mahtava. Järjestelmäkamera jäi kotiin, mutta kännykkäkameralla nappailin muutamia kuvia matkan varrelta. Tässä kuvakavalkaadia lauantaipäivältä:

Hiilessä käytiin burgeriaterialla ja hyvää oli. Tuntui olevan suosittu paikka ja pöytävaraus suositeltava. 











Turismin ytimessä, Förillä joen yli.






Olipa mukava kaupunkikierros Turussa. Kesällä täytyy päästä uudestaan ja pidemmäksi aikaa, emmehän me nähneet kuin murto-osan kaikesta mitä siellä on. Kaupunkikierroksen jälkeen hyydyimme hotellille elpymään ennen illan keikkaa. 

Keikalla


Dankon lämppärinä oli The Blanko. Nimi kuulosti aiemmin tutulta, mutta en pystynyt yhdistämään bändiä mihinkään kuulemaani biisiin. Täytyy sanoa, että bändi yllätti positiivisesti. Soitanta toimi, show aivan mahtava ja biisitkin pääsääntöisesti oikein bueno. Voisinpa joskus kuvitella meneväni katsomaan tätä bändiä uudestaankin.



Pasi ja Arttu oikealla




Dankon keikka oli aivan mahvava, jestas sentään. Tuli hilluttua ja heiluttua koko keikka niin että hikeä pukkasi. Onnistunut ilta!







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kellarin täysi muodonmuutos

Kuva 1. Lähtötilannetta Moikka. Olen jonkun kerran jo viitannut talomme kellariremonttiin. Tila on nyt valmis ja nyt on aika syventyä remonttiin ja muutoksiin täysillä. Lähdemme etenemään todellakin aivan pohjalta ja suunta on vain ja ainoastaan ylöspäin. Turvallista matkaa! Pientä alustusta Vuonna 2000 me muutimme tähän 1956 rakennettuun rintamamiestaloon. Paria vuotta myöhemmin teetimme suuren remontin, jonka yhteydessä oli tarkoitus remontoida myös kellarikerros. Remontin laajuus yllätti sillä kertaa ja kellariremontti jäi hamaan tulevaisuuteen. Siitä saakka kun muutimme tänne, Pasi on haaveillut saavansa oman soittokämpän kellariin. Saimme aikoinaan itse piikattua vanhan sementtilattian pois, mutta siihen se sitten jäikin. Raha ratkaisee. Lainatilanteen parantuessa meillä oli lopultakin mahdollisuus rahoittaa tämä remontti. Talo on salaojitettu ja patolevy kiertää muuria. Ei ulkopuolista eristystä. Suunnitelma Suunnitelmana on saada kellariin harrastetila, jossa o...

Syksyinen päiväreissu Kustaviin

  Sunnuntaina aamutuimaan lähdimme viemään Monaa päivähoitoon hoitolaan ja sitten nokka kohti Kustavia. Alkuperäinen suunnitelma oli käydä Hangossa kuvausreissulla, mutta se reissu olisi vaatinut yöpymisen jossain siellä suunnilla ja sopivaa majoitusta ei löytynyt millään. Monakin olisi joutunut yöpymään hoitolassa, joten jätimme Hangon ympäristöineen suosiolla ensi kesään. Toiveissa olisi saada otettua hyviä lintukuvia ja ehkäpä joku uusi lajikin tulisi vastaan. Siuro-Yläne-Uusikaupunki-Kustavi-Vuosnainen-Kustavi-Mynämäki-Siuro Matkaan Syksyisen aamun usvaa vielä näkyvissä, vaikka aurinko oli jo aikaa noussut. Heinijärventieltä kuvattu. Hauska idea ja olipa kauniina säilynyt kukkapelto💓 Tie 249, pian Sastamalassa. Sastamalasta lähdemme ajamaan Pyhäjärven etelänpuoleista reittiä ja saavumme Yläneelle. Tieltä pilkottaa mielenkiintoisen näköinen kirkko, tutustummepa seuraavaksi siihen. Yläneen Pyhän Olavin kirkko Komea punainen puukirkko sieltä ruskan värjäämien puiden takaa pilkist...

Hattulan Pyhän Ristin kirkko

Yksi tämän kesän löydöistä. Löysin tämän kirkon netissä surffaillessani, jotain tietoa holvikaarista taisin onkia. Nuo upeat holvikaaret ja etenkin seinämaalaukset iskivät tajuntaani. Kun tajusin, että Kirkon sijainti on järkevän matkan päässä kotoa, päätin vierailla paikanpäällä. Keskiaikaiset kirkot kiinnostavat aina ja etenkin tällaiset aarteet. Sisäänkäynti hautausmaan puoleisesta portista. Tälle rautakehikolle en löytänyt merkitystä. Hieno. Kellotapuli. Yläosa on vuodelta 1813. Historia Hattulan Pyhän ristin kirkko on Hämeen vanhin kirkko. Nykyarvioiden mukaan tämä täysgotiikkaa edustava kirkko on rakennettu 1400-luvulla. Keskiajalla tunnettu pyhiinvaelluskohde. Asehuonetta lukuun ottamatta kirkko on rakennettu lähes kokonaan tiilestä, josta johtuen kirkon rakennusvaiheet on yhdistetty Hämeen linnan rakennusvaiheisiin. Molemmat sijaitsevat Hämeen Härkätien läheisyydessä. 1400-luvun loppupuoli ja 1500-luvun alku olivat Hämeen linnan loi...