Riikan lentokentältä lähettelen viimeiset reissukuulumiset. Illalla ollaan Helsingissä ja sieltä jatketaan yöbussilla Joensuuhun. Matka on olut unohtumaton kokemus. Kaikki etapit ovat olleet toisistaan poikkeavia ja esimerkiksi Santorinilla vietetty aika tuntuu nyt jotenkin epätodelliselta. Istanbulista näimme ainoastaan pienen osan ja varmasti palaamme uudelleen, ison matkalaukun kanssa:) Vielä tunnelmia eiliseltä.
Eilen meillä oli missiona käydä Taksimin aukiolla ja tehdä viimeiset shoppailut. Taksimille mennessä ajettiin pieni matka antiikkisella raitiovaunulla. Mukava kokemus. Taksimilla oli rauhallista. Poliiseja panssaroituine autoineen paikalla oli paljon. Pari mielenosoittajaryhmää, yhteensä n. 20hlö näkyi, seisoivat liikkumattomina paikoillaan. Gezi-puistoon yritimme päästä, mutta se oli suljettu. Lähdimme puistosta kolmen jälkeen ja seitsemältä siellä ammuttiin taas vesitykeillä, että sellainen tuuri!
Illalla hotellin isäntä kutsui meidät kattoterassille teelle ja polttelemaan vesipiippua. Jätin vesipiipun väliin, Egyptissä tuli joskus kokeiltua, ei mun juttu. Hikmet on oikein mukava kaveri ja ottaa vieraansa hienosti huomioon. Vähän koomisiakin piirteitä löytyy, welcome to Turkey Istanbul toistuu aika usein:) Voin todellakin suositella Sultanahmethouse-hotellia.
Tepas travel kiittää ja kuittaa:D
Tässä vielä kuvia eiliseltä

Kommentit
Lähetä kommentti