Moikka pitkästä aikaa. Tässä sitä rimpuillaan pimeyden keskellä, eikä talvesta ole vielä tietoakaan. Kosteaa on ollut, mutta kyllä näitä kirkkaitakin päiviä on joukkoon jokunen mahtunut. Tämän blogin kuvat on napsittu koirien kanssa lenkkeillessä, osa tänään ja osa aiemmin. Tuossa yllä Mimmin mielenkiinto on täysin läheisessä puussa temppuilevassa oravassa. Yritä nyt siinä sitten kuvaa ottaa..Ja kamala mitkä silmäpussit, tartteisko tehdä jotain!
Rakastan järvimaisemia, kuvaan niitä myös paljon. Järvelle katselu on rauhoittavaa. Rakastan sitä avaruutta, sinisyyttä, veden liplatusta, veteen heijastuvia valoja ja värejä. On etuoikeus asua täällä Siurossa ja saada kuljeskella kahden kauniin järven rannoilla.
Alla olevat kuvat tältä aamulta Jokisenjärven rannalta.
Enpä olisi uskonut, että mulla voi selkä alkaa reistaamaan, mutta niin vaan kävi. Siis eihän tää nyt mitään vakavaa ole, mut treenaaman ei nyt kunnolla pysty. Ilmeisesti liian tiukan salitreenin ja työn tuoman kuormituksen seurauksena alaselkä alkoi oireilemaan oikein kunnolla reilun kolme viikkoa sitten. Hankin kunnollisen tukiliivin, jota olen käyttänyt treenatessa ja töissä. Tukiliivistä on ollut iso apu. Sain työkaverilta vinkin, että osasyynä kipuiluun voisi olla takareisien tukkoisuus. Olen nyt panostanut jalkojen venyttelyyn ja siitä on tuntunut olevan apua. No, mitä tästä opimme? Ikä ei tule yksin ja liika on liikaa! Ehkä periaate kaikki tai ei mitään ei sovi ihan jokakohtaan.
Koska talomme on rakennettu 50-luvulla, löytyy meidän puutarhasta vanhoja, isoja omenapuita. Kun muutimme tänne, istutimme pihaan vielä kolme luumupuuta, päärynäpuun ja kirsikkapuun. Että puita siis riittää. Nyt, kun kaikki puut komeilevat alastomina, lehtensä nurmikolle tiputtaneena, tekisi mieli sahata ne maantasalle. No, onhan ne taas keväällä kauniita kukkiessaan ja saihan noita haravaidessa ja kasatessa ihan hyvää hyötyliikuntaa.
Tältä aamulta, lehdet kasassa jo ja reilu tunti myöhemmin piha oli jo siisti
Kommentit
Lähetä kommentti